Eeva Joenpelto

Lohja, Sammatti

• Eeva Elisabeth Joenpelto syntyi Sammatissa 17. 6.1921, kotipaikka Sammatti
• Ylioppilas Lohjan yhteiskoulusta 1940
• Opintoja Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa 1940-1942
• työskennellyt sanomalehti- ja mainosalalla
• vapaa kirjailija vuodesta 1950
• kuoli Lohjalla 28. tammikuuta 2004

Lapsuus ja koulu

Eeva Joenpelto on kauppiaan tytär Sammatin Myllykylästä.

Isä Johan Emil Werlander oli syntynyt 1878 ja vuoden 1906 sukunimien suomalaistamisaallossa hän sisarustensa kanssa otti nimen Joenpelto. Joenpelto oli Lohjan Karstun kylässä sijaitseva ratsutila, jonka Johan Emilin isä Johan Fridolf osti Hemmilän tilan jatkeeksi. Isoisä rakennutti Joenpeltoon komean kaksikerroksisen talon ja perheeseen syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta. Johan Emil oli talon vanhin poika, mutta isä antoi nuorimmalle pojalle talon isännyyden. Kun perintöasia selvisi Johan Emilille, hän jätti seminaarin kesken ja halusi palata maalle. Hän osti Sammatin Myllykylästä maapaikan. Koska viljelyala oli pieni elättämään perhettä, Johan Emil Joenpelto perusti kylään kaupan 1906. Kauppa toimi vielä 1960-luvulla ja rakennus seisoo ennallaan tienvieressä:

Kaupan viereen Kitlaanmäelle Eeva Joenpelto rakennutti itselleen 1970-luvulla hirsitalon, Vares-Kantolan.

Kauppa oli keskeinen osa Eevan lapsuutta. Hän itse kertoo, että 5-vuotiaasta asti hänellä oli lupa oleskella kaupassa. Tuon ajan maalaiskauppa toimi kylän tiedotuskeskuksena, siellä kuuli tarinat tuoreina ja elävinä ja ne syöpyivät pienen kuulijan mieleen. . "Eivätkä tarinat yksin vaan ihmiset niiden takana, karvalakit silmillä, polvi toisensa yli heitettynä, sillinlaukan, mausteitten ja ruostuvan raudan hajussa, jään ikkunoissa sulaessa, ulkona armoton pakkanen tai lauhkeaa säätä lupaava kevät," kuvaa Eeva Joenpelto kaupan tunnelmaa teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet, 1969. Kaupan tiskin ympärillä versoi tarinoissa elämän koko kirjo iloineen, suruineen, mukana väliin myös suurta dramatiikkaa.

Joenpellon perheeseen syntyi viisi lasta, mutta heistä oli ainoastaan vuonna 1913 syntynyt Erkki elossa, kun Eeva syntyi.

Eeva kertoo olleensa kylän ainut lapsi, - veli Erkki edusti jo toista maailmaa - ja isänsä lellilapsi. Isä oli sivistynyt, herkkätunteinen ja luki paljon. Hän ihaili Aleksis Kiveä, soitti urkuharmonia ja kuljeskeli paljon luonnossa. Hän osti tyttärelleen kaikki kirjat jotka tämä halusi. Kun Uuno Kailaan Paljain jaloin ilmestyi, Eeva halusi ja sai sen itselleen. Kun hän sitten sairastui kurkkumätään, häntä hoidettiin kotona kun Lohjalle ei uskallettu viedä koska siellä oli niin paljon tulirokkoa. Äiti ja hoitamaan tullut diakonissa kauhistuivat kun lapsi nousi vuoteestaan sanomaani: " Avohaavat syvät näissä ammottavat kantapäissä. Mutta niin kuin matkan aloin, niin sen päätän: paljain jaloin." Isä rauhoitti tilannetta ja ilmoitti että kyseessä oli Uuno Kailaan runo - ei sen traagisempaa. Myöhemmin isää höykytettiin siitä, että tämä osti Eevalle kaiken maailman kirjoja.

Äiti seurusteli kylän naisten kanssa ja kun Eevasta puhuttiin, oli muuan heistä kerran sanonut Eevan äidille: "Lukemisesta ei ole mitään hyötyä". Ja kun äiti komensi Eevaa auttamaan kotitöissä, saattoi isä puolustaa: "Eevalla on kuule parempaa tekemistä, vaikka loikois pihalla kirja kädessä".

Myllykylään oli 1920-luvulla rakennettu uusi kansakoulu, aivan vastapäätä Eeva kotia, ja hän aloitti jo 6-vuotiaana pikkukoulun opettaja Kyllikki Pohjanheimon kuunteluoppilaana. Koska kuunteluoppilaskin tekee täydet koulupäivät, hän selvisi tietenkin toiselle luokalle. Opettajaksi vaihtui Erika Saarela. Kun tuli aika pyrkiä oppikouluun Lohjalle, äiti oli sitä mieltä ettei niin nuorena voi kotoa lähteä ja Eeva pyrki vasta viidenneltä luokalta, siis ikäistensä kanssa samaan aikaan. Sammatin ja Lohjan välillä ei ollut vielä säännöllistä linja-autoliikennettä joten kortteeri oli hankittava Lohjalta. Alkuun äiti oli mukana lasten kanssa. Kun Eeva kävi ensimmäistä ja toista luokkaa, oli Erkki jo lukion viimeisillä luokilla. Mutta kolmannelta luokalta Eeva sai elää yksin ja tuntea itsenäisyyden ja vapauden riemun. Kortteerit vaihtuivat: väliin hän oli Pusulan kirkkoherran lapsikatraan jatkona, väliin yksinäisen tehtaannaisen hoteissa. Kaikista asuinpaikoista ja ihmisistä ympärillään tuleva kirjailija imi itseensä kokemuksia, kaiken hän koki opiksi.

Oppikoulun ja ylioppilaaksitulon jälkeen - Eeva sai lakkinsa keväällä 1940 ilman ylioppilaskirjoituksia - Eeva Joenpelto lähti Helsinkiin. "Se oli pimennetty ja uuden sodan pommitusten kohteena", kertoo Joenpelto. Sodan varjossa hän opiskeli Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa mutta opinnot eivät kuitenkaan olleet sitä mitä hän oli odottanut. Sodan varjo sotki vielä suunnitelmia, ja niin hän hakeutui töihin.

Se mikä oli auttanut Joenpeltoa yksinäisenä lapsena, pelasti hänet Helsingissäkin: lukeminen. Vuosikausia hän luki kirjan päivässä, ohuita kaksi tai kolmekin. Jo kahdeksanvuotiaana hän oli lukenut ensi kerran Sillanpään teoksen Hurskas kurjuus. Uusia merkittäviä tuttavuuksia olivat nyt Ivar Lo-Johansson ja Jan Fridegård, samoin Halldór Kiljan Laxness ja Stig Dagerman.

Kirjailijan tie alkoi hahmottua. Joenpelto oli 25-vuotias julkaistessaan ensimmäisen romaaninsa Seitsemän päivää nimellä Eeva Helle. Hän oli mennyt naimisiin Kauppalehden toimittaja Jarl Hellemannin kanssa, josta myöhemmin tuli kustannusosakeyhtiö Tammen toimitusjohtaja. Hellemann loi Tammelle legendaarisen Keltaisen kirjaston, käännösromaanien valiosarjan, joka tutustutti myös Eeva Joenpellon sellaisiin suuriin nimiin kuin Ernest Hemingway, William Faulkner ja John Steinbeck. Eeva oli kotona pienen lapsen kanssa, ja kirjoittaminen oli taideharrastuksista ainoa joka oli jäänyt - maalaaminen ja teatteriharrastus olivat olleet nuoruuden inspiraatioiden varassa, historia sen sijaan kiinnosti edelleen.