Kaarlo Törmi

Lohja

"Joopa joo, mä haluun vain sanoo, etten mä vihaa hameväkee, en. Vois aatella, että sen röykytyksen jälkeen mitä mä Saaran taholta sain kokee, musta ois äkkiä tullu naistenvihaaja. Mähän möyrin maan tomussa sen lupään takia, mä kolusin helvetin alimmat syöverit niinku joku Dante. Vaan ei tullu meikästä naistenvihaajaa. Vois melkeen aatella että päinvastoin: mun sielussa alko hahmottua mun unelmieni naisen kuva. En mä mitään ulkonäköö havittele, en mitään marilynejä tai herkkureisiä niinku joku yläasteen murkkujätkä, vaan mä ajan takaa sielua. Soul, you see. Sitkeästi niinku susi pakenevaa saalista. Sopii nauraa, jukra, jos siltä tuntuu. Sen verran rehellinen mä oon ja rohkeekin, että uskallan sanoo: sielua. Ei kai mulla mitään tyydyttävää ulkonäköö vastaan oo, semmosta jossa silmä lepää niiku vanhat ukot sanoo. Ja toisekseen. turha mun on sielua mistään jätesäkistä ees yrittää kaivaa, missä sielu on katkeroitunu ja hapannu. Mä haen ihan ordinary naista, jonka sielu on säilyny puhtaana. Sielu on pintaa syvemmällä. Mä haluun kohdata sen. Ja kohtaan. Sillä siunaaman hetkellä mä huokaan helpotuksesta. Mä nostan katseen ja näen rakkauden häivähdyksen. Tummissa silmissä. Sitten mä vaan ylläpidän liekkiä ja voin lopulta aatella muutaki.

Mun piti vaan sanoo, ettei mua Saara murskannu, pikkulikka. Mä itteki luulin, vaan mitä tyhjää. Mä nousin tuhkasta niinku se lintu, se Fenix"

(Faijan kanssa yksin, 1994, s. 11)