Hannu Niklander

Karkkila, Vihti

Nuoren Hannu Niklanderin ensimmäinen lehtijuttu oli 17-vuotiaana Elanto-lehteen kirjoitettu matkajuttu Portugalista. Varsinaisen uransa Niklander aloitti lyriikalla. Vuonna 1971 hän voitti Nuoren Voiman Liiton runokilpailun ja pääsi palkinnoksi Oriveden opiston pitkälle kirjoittajakurssille. Tämä oli lopullinen kimmoke kirjailijanuralle.

Ensimmäinen runokirja, Kotiin päin, ilmestyi vuonna 1974. ”Siitä alkoivat ongelmat”, kirjailija on naurahtanut, tarkoittaen sillä toisen teoksen kirjoittamisen vaikeutta, joka monelle kirjailijalle tulee ensimmäisen teoksen julkaisun jälkeen. Ensimmäiset runoteokset kertovat arkipäivän tapahtumista, maaseudusta sekä sen ihmisistä ja eläimistä. Hän pohtii elämänmenoa välillä väkevänkin huumorin höystämänä.

Niklanderilta on ilmestynyt kuusi runoteosta, kolme matkakirjaa, proosateoksia, Kössi Kaatran pienoiselämäkerta sekä pienoisnäytelmä. Hänen tuotannostaan osan muodostavat myös nuorten- ja lastenkirjasuomennokset tanskasta ja saksasta.

Hannu Niklander on sanonut, ettei ole koskaan pyrkinyt suuriin painoslukuihin. Hänestä on vain ollut hauskaa välittää tuntemuksiaan lukijoille. ”Asiat ovat jo pois mietittyjä silloin kun ne tulevat kirjaan asti.” Omaa kirjailijalaatuaan hän kuvailee sanomalla: ”Vaikka tekstissä on aina tietty teatraalisuus, kirjoitan kuitenkin selvästi paperilta luettavaksi”. Oman kuvauksensa mukaan Niklander on ”aika paljon velkaa naturalisteille, kuten Strindbergille ja Maupassantille. Luonnehdinnaksi sopisi myös uusmoderni.”

Niklanderin mukaan kirjailijan ei ”koskaan pitäisi julkaista samana vuonna kahta kirjaa, sillä niiden saama julkisuus syö toinen toistaan”. Näin kävi kuitenkin vuosina 1987 ja 1989, jolloin Niklanderilta ilmestyi molempina vuosina runoteoksen ohella toinenkin kirja. Vuosien varrella tapahtuneelle siirtymiselle lyriikasta proosaan on selkeä selitys; runo vaatii nuorekasta herkkyyttä, proosa puolestaan elämänkokemusta. Toisaalta runoja ja aforismeja on nytkin valmiina kokoelman verran.

Kirjoittajakursseilla hän on neuvonut kirjailijoiksi aikovia jättämään tekstistään liian selittelyn pois ja kehottanut kirjoittajia etsimään sanomansa ydintä. Niklanderin mukaan onkin tärkeää kirjoittaa lukijaa puhuttelevaa tekstiä, on pyrittävä herättämään lukijassa samoja tunteita kuin kirjoittaja tekstiä laatiessaan on tuntenut.

”Varhaisemmassa vaiheessa minuun vaikuttivat nimenomaan Lauri Viljanen ja Sakari Topelius. Myöhemmin olen tullut läheiseksi tutuksi Elvi Sinervon, Bertolt Brechtin, Konstantinos Kavafisin ja Nazim Hikmetin runojen kanssa. Suomalainen kansanlauluperinne ja Neuvosto-Karjalan runoilijat ovat nekin vaikuttaneet minuun, puhumattakaan antiikin Kreikan ja Rooman kirjailijoista”, Hannu Niklander kertoo. ”Varsinkin, kun on opiskellut kirjallisuutta, varoo sanomasta ketään mielikirjailijakseen, silti pidän kansanrunoja ja –lauluja niiden konkreettisuuden takia erinomaisina. Tärkeintä on, että lukee useita kirjailijoita, eri maista ja eri aikoina eläneitä sekä monia kirjallisuuden lajeja.” Mielikirjailijoiksi hän suostuu nimeämään mm. Lauri Viljasen, Elvi Sinervon, Juhani Ahon, August Strindbergin ja Elmer Diktoniuksen.

Mystiikasta Niklander ei ole kiinnostunut. Sen vuoksi hän sanoo, etteivät monet hyvätkään kirjailijat, kuten Dostojevski ja Kafka, ole hänen makuunsa. Ennemminkin Niklanderia ovat kiehtoneet antiikin selkeys ja kuulakkuus.

Hannu Niklanderin omaa kirjoitusprosessia voisi kuvata hitaaksi ja yksityiskohtaiseksi. Ensimmäinen versio syntyy lyijykynällä. Versio versiolta, kirjoitustavan muuttuessa myös teksti muuttuu ja täydentyy. Jo vuonna 1983 hän itse määritteli: ”Olen viehättynyt pikkutarkkuuteen. Minulla on huono keskittymiskyky, haluan tehdä monta työtä yhtä aikaa. Minusta on mukava nyhjätä samojen asioiden parissa, muistella vanhoja; puhua puhelimessa, kuunnella radiota, ajaa potkukelkalla.”

Aiheet kirjoihin syntyvät aikaisin. Kun edellinen työ on vielä kesken, on seuraava aihe jo valmiina mielessä. Ennen varsinaista kirjoittamista Hannu Niklander tekee paljon taustatyötä, tietopuolisen aineksen hankkimisen lisäksi hän virittäytyy oikeaan tunnelmaan lukemalla ajalle tyypillistä kirjallisuutta ja lehtijuttuja, kuuntelemalla aikakauden musiikkia, käymällä tapahtumapaikoilla. Hän on kiinnostunut nimenomaan paikallisuudesta, faktojen pitävyydestä.

Hannu Niklander kuuluu kielitaitoisimpiin kirjailijoihimme. Hän on lukenut koulussa suomea, ruotsia, saksaa, englantia ja ranskaa ja lisäksi opiskellut yliopistossa venäjää, italiaa, espanjaa, latinaa, viroa ja unkaria sekä opetellut vanhakreikan, bulgarian, turkin, japanin ja mongolian perusteet. Kielitaitoisena ja paljon matkustelleena hän voi hyvin sanoa: ”Suomalaista kulttuuria vaivaa penikkatauti. Vanhaa kansanomaista kulttuuria on päässyt museomaisesti hieman esille, mutta ravintoloille ja kaupoille pannaan englanninkielinen nimi. Luullaan, että ulkomailla ollaan viisaampia kuin Suomessa.”