Inari KrohnVihti 
Inari Krohn syntyi Helsingissä. Hänen lapsuuden kasvuympäristönä oli Katajanokan kaupunginosa, jossa perhe asui. Inarilla on yksi sisko, kirjailija Leena Krohn. Isä Alf Krohn oli Taide -lehden päätoimittaja, kuvataidekriitikko ja yliopiston kirjastonhoitaja. Äiti Elisabeth (Liisa) oli sairaanhoitaja ja myös hän oli taiteellisesti lahjakas. Alf Krohn kuoli, kun Inari oli vasta 13-vuotias. Taiteellisen lahjakkuutensa Inari Krohn on perinyt niin äidin kuin isänkin puolelta: Inarin äidinäiti oli erittäin taitava käsitöissä ja hänellä oli esteettistä silmää. Lisäksi äidin sisko Eva Cederström oli taidemaalari. Isän puolelta Inari on Krohnien kuuluisaa kulttuurisukua ja myös isän veli Ernst oli taidemaalari. Ajan nimekkäät taiteilijat olivat kodissa usein nähtyjä vieraita ja siskoksille taidemaailma oli jo pienestä pitäen arkipäivää. Taiteilijaksi ryhtyminen oli Inari Krohnille selvää jo lapsena ja 14-vuotiaana syntyi päätös, että hänestä tulee taidemaalari. Hän sai kotoaan paljon virikkeitä ja kannustusta näiden suunnitelmien toteuttamiseksi. Myös täti Eva Cederströmin Kustavista ostama vanha kalastajamökki oli tärkeä inspiraation lähde nuorelle taiteilijanalulle. Ylioppilastutkinnon jälkeen Inari Krohn aloitti opinnot Suomen Taideakatemiassa vuonna 1965. Krohn sai opintonsa Suomessa valmiiksi vuonna 1969, minkä jälkeen hän suoritti jatko-opintoja Ranskassa vuoteen 1971 asti. Krohn sai vaikutteita taiteeseensa niin pop-taiteesta kuin hippi-ideologiastakin, mutta myös rauhanaatteesta ja vasemmistolaisuudesta. Krohn laajensi maalaustekniikkaansa 1970-luvulla akvarelleihin. Myös jo opiskeluaikana herännyt kiinnostus taidegrafiikkaan sai tuolloin vahvistusta ja siitä tuli Krohnille tärkeä tekniikka. Vähitellen luonto sekä Kaukoidän matkojen innoittama eksotiikka kohosivat merkittäviksi innostuksen lähteiksi Krohnin taiteessa. Hän on myös kuvittanut useita siskonsa Leena Krohnin kirjoittamia lasten- ja nuortenkirjoja. Omia taidenäyttelyitä Inari Krohn on pitänyt vuodesta 1969 lähtien. Inari Krohn muutti Vihtiin puolisonsa, kirjallisuudentutkija Pertti Lassilan kanssa vuonna 1975, kun pariskunta osti 1900-luvun alussa rakennetun entisen Vesikansan kansakoulun. Ympärillä oli kaupungin hälinän jälkeen maaseudun rauha ja talossa tilaa sekä perheelle että ateljeelle. Pariskunnalla on kaksi lasta, vuosina 1979 ja 1985 syntyneet tyttäret. Vesikansan kauniit maisemat ovat lisäksi antaneet aiheen moniin Krohnin töihin. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän kirjoitti novelleja, päiväkirjoja, laajoja juttuja Teinilehteen ja esseitä Taide-lehteen. Hän on myös työskennellyt opettajana Lahden taidekoulussa, Kuvataideakatemiassa sekä Vihdin kuvataidekoulussa. Inari Krohn palkittiin vuonna 1996 Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitalilla, joka myönnetään ansioituneille taiteilijoille ja kirjailijoille. Vuonna 1998 Krohnille myönnettiin Suomen kulttuurirahaston palkinto. Inari Krohn on Taidemaalariliiton ja Suomen Taidegraafikkojen jäsen. TuotantoInari Krohn on aina kirjoittanut, vaikka kuvataide onkin ollut hänelle tärkeintä. Hän itse sanoo "kirjoittamisen kulkeneen kuvataiteen vieressä". Krohn on määritellyt joskus itsensä kuvataiteilijanakin kertojaksi. ”En kenties pysty abstraktiin, puhtaaseen kokemiseen, jota kuvataiteen piirissä tunnutaan arvostettavan. Minun mieleni on täynnä kirjallisia ja muita muistumia. Opiskeluaikana töitäni haukuttiinkin ’kirjallisiksi’, koska niissä oli symboliikkaa. Ne ovat yhdistelmiä sisäisestä ja ulkoisesta kokemisesta. Minusta lomittumista ei voi eikä pidä estää.” Näin taiteilija sanoi kuvataiteensa kirjallisista vaikutteista vuonna 1985. Inari Krohnin ensimmäinen kaunokirjallinen julkaisu oli vuonna 2004 ilmestynyt muistelmateos Muusa kirjahyllyssä, jossa hän keskittyy kuvaamaan lapsuuttaan 1950-luvun Helsingissä. Inari kertoo kasvuympäristöistään ja niihin liittyvistä kokemuksista: kulttuuriin innostavasta kodistaan Katajanokalla, perheen kesäpaikasta Kustavissa ja ahdistavasta koulunkäynnistä Helsingin tyttölyseossa. Inarin lapsuuden tärkeimpiä muistoja on jo varhain tehty päätös ryhtyä kuvataiteilijaksi. Kuvauksen keskiössä on Inarin oma perhe ja näkökulmaksi hän on valinnut korostetusti lapsen, ei taaksepäin katselevan aikuisen näkökulman. Sitä mukaa kun kertoja vanhenee, kieli muuttuu, käsitteellistyy. Näin Krohn luo lyhyitä lukuja, kirkkaita näkymiä kaupunkiin ja kadonneeseen elämäntapaan. Hän välttelee kaunokirjallista otetta. Välillä hän kertoo sukunsa aiemmista vaiheista, mutta edelleen lapsen näkökulmasta. Kirja on täynnä lapsen ja kapinallisen nuoren silmin nähtyjä visuaalisia muistoja. Inari Krohnin uusin teos on syksyllä 2006 ilmestynyt romaani Musta ja muut värit. Hän jatkaa kirjassaan siitä, mihin muistelmateoksessa Muusa kirjahyllyssä jäätiin, mutta fiktion keinoin. Musta ja muut värit ei ole omaelämäkerrallinen teos, mutta tapahtumat nojaavat vahvasti kirjailijan omiin 1960-luvun opiskelijaelämästä saamiin kokemuksiin. Romaanin päähenkilö on Krohnin alter ego Inkeri, jonka opiskeluaikaan ja nuoruuteen kirjassa pureudutaan. Inkeri pääsee opiskelemaan Ateneumiin, tutustuu opiskelijaelämän myötä uusiin ihmisiin ja solmii niin ystävyys- kuin seurustelusuhteita. Ystävyyssuhteiden ja taideopiskelijaelämän kuvaus on merkittävässä asemassa, mutta tärkeintä teoksessa on Inkerin kasvu taiteilijaksi, johon ihmissuhteet ja 1960-luvun yhteiskunnallinen kuohunta osaltaan vaikuttavat. Satu Koskimiehen arvion mukaan Inari Krohn onnistuu päästämään lukijan kuvataiteilijan asemaan, näkemään sen mitä taiteilija ajattelee tehdessään kuvaa. Teokset
Proosa
Teokset, joihin Inari Krohn on tehnyt kuvituksen:
Taidekirjat:
palkinnot
TekstinäytteetTelineellä on valkoinen kangas. Inkeri istuu sen edessä. Varovasti hän ottaa väriä siveltimeen paletilta. Oranssia. Hän maalaa valkoisen pinnan alareunaan pienen ihmishahmon. Se on siinä aivan yksin. Hän maalaa sen viereen toisen, lapsen, panee äidin katsomaan lastaan ja näiden viereen keltaisen hahmon ja vielä toisen. Hän hahmottelee suurpiirteisesti kaupungin kokonaisnäkymän. Hän alkaa maalata lisää ihmisiä, kasvoja, kirkasvärisiä vaatteita. Hän maalaa punaisen lipun ja vielä toisen. Ihmisjoukko kankaalla kasvaa, joukkoja tulee yhä lisää. Punaiset liput liehuvat heidän yllään. Väkijoukot kulkevat kaupungissa, suuret rakennukset kohoavat heidän takanaan. Pylväitä, kupoli, rakennuksen kaari, ratsastajapatsas, jossa hevonen kavahtaa takajaloilleen. Kaikkialla on kastanjoita valkoisina kukkakynttilöineen, tummanvihreinä ja tuuheina. Kuvan halkaisee joki, jonka rantoja kastanjat reunustavat. (Lähde: Krohn, Inari, Musta ja muut värit, (Jyväskylä: Gummerus 2006), s. 232-233)
Lähteet
Kuvien lähteet:
|
