Raimo BärmanR. A. Karhumies Vihti 
Elämä Bärmanien suku on pieni. Osa suvusta muutti Amerikkaan 1900-luvun alkupuolella ja Raimon isääkin kysyttiin töihin Amerikkaan, mutta hän päätti olla lähtemättä. Raimon äidin puolen Vasaran suku oli huomattavasti suurempi. Raimo Bärman ehti asua vain vähän aikaa syntymäpaikkakunnallaan Sulkavalla, kunnes perhe muutti Savonlinnan kautta Lappeenrantaan, jota kirjailija pitää todellisena kotikaupunkinaan. Bärmanit asuivat Lappeenrannan linnoituksen tuntumassa sijainneessa Pikisaaren sahayhteisössä, jossa Raimon isä August oli töissä sahurina. Raimon äiti oli Hilja Vasara. Koulunsa Raimo Bärman kävi Lappeenrannassa Lönnrotin kansakoulussa. Hän sanoo suoraan, ettei pitänyt koulusta lainkaan. Koulun vieressä sijainnut varuskunta kiinnosti huomattavasti enemmän kuin koulu. Siitä huolimatta kansakoulu tuli kuitenkin käytyä. Aikuisiällä Bärmania on kaduttanut se, ettei koulunkäynti maistunut. Hän opiskeli myöhemmin yksityisoppilaana keskikoulun aineita Imatran lyseossa ja Lappeenrannan keskikoulussa. Sotien aikana Pikisaarelaiset joutuivat kolmasti evakkoon, ensimmäisen kerran talvisodan ja kaksi kertaa jatkosodan aikana. Jatkosodassa Bärmanit olivat muutaman kuukauden Hämeen Iittalassa. Evakkomatkoista ja muista lapsuusajan muistoista Raimo Bärman on kirjoittanut kirjassaan Linnoituksen takana. Raimo Bärman avioitui Annikki Kuukan kanssa vuonna 1954. Bärmanit asuivat vuoteen 1959 saakka Lappeenrannassa, minkä jälkeen he muuttivat aluksi Kajaaniin ja vuonna 1964 Lahteen. Bärmanit viihtyivät Lahden seudulla kolme vuosikymmentä. Raimo Bärman perusti vaimonsa Annikin kanssa oman kustannusyrityksen FinnEposin vuonna 1989. Vihtijärvelle Bärmanit muuttivat Nastolasta vuonna 1998. Raimo Bärman on nauttinut Vihtijärvellä asumisesta. Luonnon tarkkailijalle ja intohimoiselle kalastajalle tienoot ovat mieluisia paikkoja liikkua luonnossa. Raimo Bärman on tehnyt kirjoittamisen lisäksi monenlaisia töitä, koska toimeentulo ei ole ollut turvattu pelkästään kirjoittamalla. Hän on ollut korjausmiehenä, hitsaajana, matkailualan yrittäjänä, asuntojen tarkastajana ja terveystarkastajana. Lisäksi hän on kirjoitellut artikkeleita aikakauslehtiin ja erätarinoita alan julkaisuihin. Raimo Bärman joutui sairaseläkkeelle vuonna 1982. Raimo Bärman harrastaa kalastusta ja valokuvausta. Nuorempana hän myös metsästi ja sitoi perhoja. Valokuvausharrastuksen Raimo oppi isältään August Bärmanilta, joka hankki lisäansioita kuvaajana. Raimo sanoo paneutuneensa valokuvaukseen niin hyvin, kuin innokas harrastelija ehtii ja pystyy. Mustavalkokuvauksen aikakaudella hän opetteli valokuvien kehittämisen, vedostamisen ja suurentamisen. Kirjallisuudesta Vanhemmat kannustivat Raimoa kirjallisuuden pariin ja kirjastoon. Hän sai lapsena joululahjaksi joka vuosi vähintään yhden kirjan. Hän säästi vähiä rahojaankin kirjojen ostamista varten. Kirjoja kertyi muutamia kymmeniä, joten poika ryhtyi pitämään kirjastoa. Hän lainasi kirjojaan ystävilleen ja Raimo merkitsi lainat muistiin pieneen vihkoon. Osa kirjoista jäi tästä järjestelmästä huolimatta sille tielleen. Ystävät olivat lainanneet kirjoja eteenpäin ja niin kirjat joutuivat minne lie. Jo lapsena Raimo Bärman mieltyi kirjoihin, joissa ihminen kuvattiin osana luontoa. Hän luki matkakirjoja ja seikkailukirjoja samaistuen kirjojen henkilöhahmoihin. Kaikkia kirjoja hän ei kuitenkaan malttanut lukea tarkkaan, osan hän kahlasi läpi "hompsien" ja kiinnostavimmat hän puolestaan tutki hyvin tarkkaan. Huvittelumahdollisuudet olivat siihen aikaan vähäisiä ja kirjojen maailma veti helposti pienen pojan mielikuvituksen mukaan, Raimo Bärman kertoo lapsuuden suhteestaan kirjoihin. Kirjat veivät lukijan vieraisiin ja kaukaisiin maihin, joita ei ilman kirjoja osannut kuvitella olevan olemassakaan. Erityisen mieleistä lukemista Raimolle olivat matkakirjat, joissa kuvattiin erilaisia luonnonympäristöjä. Hän piti paljon venäläisen Ivan Turgenevin (1818-1883) novellikokoelmasta Metsämiehen muistelmat, joka teki vaikutuksen tyylitellyllä luonnonkuvauksellaan. Metsästäminen jäi Turgenevin novelleissa vähäisemmälle huomiolle ja etualalle nousi ihminen luonnossa. Raimo samaistui Turgenevin tyyliin ja hänestä tuntui, että tämä on oikeata kerrontaa, tästä hän pitää. Toinen Bärmanin mielikirjailija nuoruudessa oli Mark Twain, jonka kirja Huckleberry Finnin seikkailut teki häneen suuren vaikutuksen. Suomalaisista kirjailijoista Bärman mainitsee Arvi Järventauksen ja hänen Suomen sodasta kertovan teoksensa Rummut. "Näistä kirjoista välittyi historian tarinoita ja eletyn ajan tuntua sillä tavoin, että nuori poika katsoi sitä suurella ihmetyksellä", Raimo toteaa. Bärman nimeää suomalaisesta matkakirjallisuudesta itselleen tärkeimmäksi Samuli Paulaharjun pohjoisen oloja kuvaavan tuotannon. Paulaharjun Ruijaa kuvaaviin kirjoihin Bärman tutustui 15-vuotiaana ja päätti, että tuonne hän vielä menee itsekin. 1990-luvulla Bärman kirjoitti kolme kirjaa Ruijasta ja Ruijan suomalaisista eli kveeneistä. Kirjallisuusrientoja Lahden vuosina Salpausselän kirjailijat ry oli Bärmaneille merkittävä yhteydenpitoväylä muihin kirjailijoihin. Yhdistys perustettiin vuonna 1968 ja Bärmanin mukaan se yhdisti " paikkakunnan merkittävimmän kirjallisuutta esille tuovan joukon". Raimo oli kirjoittanut vaimonsa Annikin kanssa yhdessä kaksi nuorten kirjaa salanimellä R. A. Karhumies. Bärmanit eivät tienneet yhdistyksen perustamisesta ja jäivät aluksi sen toiminnasta sivuun. Liityttyään yhdistykseen Raimo oli aktiivisesti mukana sen toiminnassa, ensin sihteerinä, sitten rahastonhoitajana, johtokunnan jäsenenä, varapuheenjohtajana ja lopulta puheenjohtajana. Näin hän pääsi seuraamaan läheltä Lahden seudun kirjallista elämää. Salpausselän kirjailijoiden toiminnan ohella Raimo ohjasi Lammin ja Orimattilan kansalaisopistoissa kirjoittajapiirejä, joissa hän opetti kirjoittamisen saloja. Hän pyrki innostamaan kirjoittajapiiriläisiä ja osaltaan edistämään suomalaista kirjallisuutta. Raimo Bärman pääsi Suomen kirjailijaliiton jäseneksi vuonna 1981. Aiempina vuosina hän osallistui tiivisti liiton kokouksiin, mutta viime vuosina se on jäänyt vähemmälle. Vihdissä Bärmaneilla ei ole ollut vastaavanlaisia kirjallisia yhteyksiä kuin oli Lahdessa. He eivät ole enää vanhemmiten viitsineet pitää yhteyttä takavuosien tapaan. Kirjoittaminen vie suurimman osan pariskunnan ajasta ja se tuntuu molemmista kaikkein mieluisimmalta. Bärman sanoo keskustelleensa runsaasti kirjailijoiden kanssa, mutta suoranaisia vaikutteita hän ei myönnä saaneensa näistä keskusteluista. Hänen mielestään on selvää, että erilaisilta kirjoituskursseilta on pakostakin tarttunut jotain omiin kirjoituksiin. Esimerkkinä hän mainitsee osallistuneensa Risto Ahdin ohjaamalle runokurssille, josta hän sai paljon arvokasta oppia. Hän on kirjoittanut pari runokokoelmaa varmaankin Ahdin innoittamana. |