Annikki Bärman

Vihti

Annikki Bärmanin esikoisjulkaisu oli vuonna 1964 ilmestynyt nuorten seikkailukirja Salainen savu. Annikki oli kirjoittanut teoksen yhdessä miehensä Raimo Bärmanin kanssa ja tarjonnut käsikirjoitusta Valistus Oy:lle, joka suostui julkaisemaan kirjan. Kirja piti kuitenkin julkaista nimimerkillä R. A. Karhumies. Bärmanit kirjoittivat samalla nimimerkillä toisenkin nuortenkirjan, vuonna 1968 julkaistun Kuusi kadonnutta päivää.

Annikin kokonaan kirjoittama esikoisromaani oli WSOY:n vuonna 1980 julkaisema mielisairaalakuvaus Kivimetsän tuolla puolen. Kirjailijan mukaan teos on kirjoitettu tarkoituksella kevyeksi ja tavallaan viihteelliseksi. Hän halusi kirjoittaa mieluummin toivoa antavan kuin lisää masentavan teoksen niille mielisairaalapotilaille, jotka ehkä lukisivat kirjan.

Teoksesta kirjoitettiin arvosteluita liki kolmeenkymmeneen lehteen ja valtaosassa teosta pidettiin liian viihteellisenä. Esimerkiksi Psykologi -lehti arvosteli kirjaa jyrkin sanakääntein. Annikki Bärmanin mielestä arvostelijat eivät ymmärtäneet kirjan sanomaa oikein.

Syrjäseudun koulun ongelmista kertova romaani Vaarojen sini ilmestyi vuonna 1997. Annikki Bärman kuvaa teoksessa omakohtaisia kokemuksiaan opettajana. Annikki on saanut myönteistä palautetta lukijoiltaan, joista monet ovat olleet opettajia.

Romaanissa Paikka maan päällä (2003) Bärman kirjoittaa monesta omakohtaisesta kokemuksestaan. Teoksessa kuvataan naisten elämää vaihtelevissa olosuhteissa. Kirjassa kerrotaan idealistisen, "yhtenäiskoulun" eli peruskoulun ideaan uskovan nuoren naisopettajan ja hänen perheensä taival 50-luvun niukkuudesta 70-luvun kasvaviin lähiöihin. Opettajan ihanteet joutuvat koetukselle eikä ilmapiiri koulussa auta jaksamisessa

Romaanien lisäksi Annikki Bärman on kirjoittanut myös satukirjoja, kuten Kikau ja Rokau ja Poika ja tietokone.

Rikoskirjailija Annikki Bärman, alias Mario Kirsi

Monipuolisen Annikki Bärmanin tyylilajeihin on kuulunut kaiken muun lisäksi rikoskirjallisuus, joita hän on julkaissut salanimellä Mario Kirsi. Bärman paljasti tämän "salaisen paheensa" 1990-luvun puolivälissä.

Annikki Bärman sanoo, ettei hän ole omasta mielestään dekkarien kirjoittaja, mutta vanha mieltymys Agatha Christien kirjoihin sai hänet kirjoittamaan sellaisen. Myös Annikin esikoisteoksen kustantaneen WSOY:n silloinen kirjallinen johtaja Ville Viksten oli houkutellut Annikkia kirjoittamaan jännityskirjan. Aluksi hän ei halunnut kirjoittaa dekkaria, olihan esikoisteos Kivimetsä tuolla puolen ollut täysin toisen tyylinen kirja.

Bärman toteaa, ettei ehkä edes osaa kirjoittaa perinteistä jännityskirjaa, koska ei halua välittää lukijalleen sisäistä kauhua tai pelkoa. Hän haluaa kirjoittaa sellaisia dekkareita, joissa jännitys saadaan aikaan muilla tekijöillä kuin raa’alla väkivallalla.

Aiheen ensimmäiseen dekkariinsa Bärman sanoo saaneensa serkultaan, joka kertoi jutun hirvijahdista, jossa oli monenlaisia käänteitä. Annikki kirjoitti käsikirjoituksen Pitkät peijaiset ja lähetti sen Ville Vikstenille, joka luki tarinan, kertoi mitä pitäisi korjata ja miten aloittaa. Hän noudatti kustantajan toiveita ja kirjoitti tekstin uudelleen ja uudelleen.

Uusi versio ei kelvannut WSOY:lle. Lisäksi kustantajan mielestä Bärmanin olisi pitänyt ottaa toinen kirjailijanimi. Seuraavaksi kirjailija lähetti Peijakaisten käsikirjoituksen muokattuna Gummerukselle. Kustantajalta tuli pitkä vastaus, jossa todettiin, ettei kirjaa voi julkaista, koska naiskirjoittajalle ei ole soveliasta kirjoittaa miespäähenkilöstä minämuodossa.

Lopulta Peijakaiset julkaistiin vastaperustetun FinnEpoksen kautta ja Bärman keksi itselleen kirjailijanimen Mario Kirsi. Kirja arvioitiin Suomen dekkariseura ry:n Ruumiin kulttuuri -lehdessä, jossa todettiin, että kirjan kirjoittaja on mitä ilmeisimmin androgyyni. Tämä arvostelu lämmitti kovasti Bärmania, kun ottaa huomioon Gummerukselta saadun kirjeen sisällön.

Toinen Mario Kirsi -kirja oli Musta ruusu, johon Bärman sai aiheen ystävien järjestämiltä rapujuhlilta. Annikki heitti koko ensimmäisen käsikirjoituksen roskiin, mutta ei päässyt tarinasta ja sen ihmisistä eroon. Hän kirjoitti lopulta koko tarinan uudelleen, mistä tuli ensimmäistä versiota lyhyempi ja muutenkin suppeampi. Bärmanin mukaan kirjasta on siitä huolimatta pidetty.

Kolmannen dekkarin Julma pisara ilmestyessä Bärman oli jo vakiinnuttanut tyylinsä. Hän on kirjoittanut edellä mainittujen lisäksi kolme dekkaria: Pieni kiero yösoitto, Yön pimeät silmät ja Pahalla on kiire. Kaikki Bärmanin dekkarit on arvosteltu Ruumiin kulttuuri -lehden numeroissa. Vuonna 2010 ilmestyi dekkari Farmaks-juttu.

Kirjailija sanoo saaneensa lähes poikkeuksetta hyvää palautetta dekkareistaan. Erityisesti häntä ihmetyttää se, että mieslukijat ovat hyväksyneet Kirsin tuotannon. Monet ovat ottaneet selvää, kuka kirjoittaja on ja lähettäneet kiitosta kirjeitse ja sähköpostitse. Myös kirjamessuilla on tullut hyvää palautetta.