Johanna Tuomola

Lohja


Johanna Tuomola

• syntynyt 1961 Helsingissä
• ruotsinkielinen peruskoulu
• työhön hevosalalle 16-vuotiaana
• päätoiminen kirjailija, kirjoittaa suomeksi
• asuu Lohjan Vaanilassa

 

Johanna Tuomola syntyi Helsingissä ruotsinkieliseen perheeseen ja kävi ruotsinkielisen koulun. Äiti kuitenkin puhui hänelle suomea, ja suomi on myös kieli, jolla Johanna Tuomola kirjoittaa. Kouluaikaisista aineista ainoastaan ainekirjoitus oli Tuomolasta mieluista. Koulun jälkeen hän meni töihin hevosalalle ja ilman pakkoa kirjoittaminen jäi pitkäksi aikaa. Myöhemmin hän kaipasi jotain tallitöiden vastapainoksi ja ryhtyi kokeilemaan kirjoittamista. Ensimmäisen yrityksen kustantaja tyrmäsi täysin. Romaaniyritelmästä poiki kuitenkin kustantajan ehdotus kirjoittaa hevoskirja nuorille. Tästä syntyi vuosina 1990 -1996 kahdeksanosainen Kati-sarja hevosia rakastavasta tytöstä.  Vuonna 2009 tuli Tuomolan ensimmäinen aikuisille tarkoitettu Noora Nurkka -dekkari, joita nyt on neljä. Vuonna 2012 hän aloitti uuden sarjan, Kivalan etsivät. Nämä kirjat ovat lapsille suunnattuja helppolukuisia dekkareita.

Tuomola mainitsee lukeneensa monipuolisesti, mutta pääpaino on ollut viihdekirjallisuudessa. Hän pitää mm. Pat Conroysta, John Irvingistä,ja Tom Wolfesta, jännityskirjailijoista Henning Mankellista, Dick Francisista, Elisabeth Georgesta, John Grishamista ja Tom Clancyn yksityiskohtaisista teknotrillereistä, vaikkakin tämän jyrkkenevä oikeistolainen maailmankuva on Tuomolasta alkanut himmentää kirjojen muita ansioita.