Pentti Kähkönen syntyi Karjalassa vuonna 1932, Kaukolan Sylijärven kylässä. Isä Viljo Kähkönen oli kyläseppä ja pienviljelijä, joka toimi sodan aikana sotilasmestarina. Äiti Laina, o.s. Meronen, oli maanviljelijän tytär. Lapsia perheessä oli kaksi, kirjailijan lisäksi vanhempi veli Taavi Tapio. Sodan aikana perhe oli kaksi kertaa evakossa, 1940-1941 ja 1944-1946. Sodan jälkeen perhe muutti Ruovedelle. Maatilan työt tulivat kirjailijalle tutuksi jo lapsuudessa, myöhemmin Kähkösen harrastuksena on ollut vanha maaseutukulttuuri. Lapsuuden kokemuksiaan ja sukulaisiaan Pentti Kähkönen kuvaa teoksessaan Kotikyläni Sylijärvi (1996), muista asuinpaikoistaan (Vihti vuodesta 1998) hän ei ole kirjoittanut.

Kähkönen kävi kansakoulun vuosina 1939-1947 Kaukolassa, Lemillä ja Huittisissa. Hän luki oppikoulukurssin omin päin 1956- 1960 ja suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1960. Sairaus keskeytti opiskelun Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisessä osastossa vuonna 1961. Hän suoritti kauppaopistokurssin Tampereella 1961-1962 ja kävi myöhemmin useita ammattikursseja. Koulunkäynnistä Kähkönen toteaa: ”Sain kouluaikoinani sellaiset käsitykset, a) että  koulunkäynti on tolkutonta ajanhaaskausta”, b) että koululaitos on turmiollinen aparaatti ja c) että lasten koulunkäyntipakko on törkeä moraaliharha.”

Vanhempi veli Taavi peri Ruovedelle perustetun maatilan. Pentti Kähkösen oli luotava ura muualla: hän on työskennellyt maatilan renkinä, metsätyömiehenä, rakennustyömiehenä, puhelinlinjamiehenä, konttoristina ja merimiehenä. Armeijassa hän toimi komppanian kirjurina ja Ruotsissa vuonna 1954 taimitarhatyöläisenä. Helsingin Puhelinyhdistyksen pääkonttorissa Kähkönen työskenteli 30 vuotta, hän jäi eläkkeelle vuonna 1992. Kirjailija toteaa: ”Leipätyö on ollut pakollista, kirjoittaminen vain harrastustoimintaa”. 

Ensimmäisiä mielikirjoja olivat Jules Vernen kiehtovat matka- ja seikkailukertomukset sekä Zane Greyn romanttiset lännentarinat. Hän suomensi useita Jules Vernen teoksia WSOY:lle 1970-1980-luvulla. Käännöstyötä tuettiin eri tahoilta, mm. Suomen Kulttuurirahaston stipendillä kaksi kertaa.

Pentti Kähkönen on julkaissut useita tietopohjaisia teoksia, kirjoittanut lehdissä ja toiminut suomentajana. ” Olen tietokirjailija…en kaunokirjailija enkä kaunokirjallisuuden harrastajakaan.”  Kähkönen on kirjoittanut myös muilla nimillä. Lehtikirjoituksissa vuosina 1953-1954 hän käytti nimeä Akseli Temmes. Teoksissa Totuus ja Luonto ja kulttuuri hän on käyttänyt nimeä Heikki Havina. 

Kähkösen harrastuksia ovat olleet opiskelu, tutkimukset, ”maailmanrationalisointi” eli kulttuurikritiikki, matkailu (25 ulkomaanmatkaa), mandoliininsoitto. Kirjallisille töille harrastukset ovat olleet tärkeitä: ”Kaikki minun kirjalliset tuotteeni ovat minun harrastusteni lopputuloksia.” Kähkösen opiskelun ja tutkimuksen mielenkiinnon kohteita on useita.  Hän on opiskellut maantietoa, historiaa (erityisesti löytöretket ja 1800-luku), vanhaa suomalaista maaseutukulttuuria, suomen kieltä (kielioppi ja oikeinkirjoitus), vieraita kieliä (ranska, ruotsi, englanti, latina, esperanto, saksa, espanja), luonnontieteitä ja merenkulkua, filosofiaa, logiikkaa ja tieto-oppia. Hän on tutkinut Jules Vernen henkilöhistoriaa, Saarijärven murretta sekä Yhdysvaltojen Lännen historiaa (erityisesti Oregon Trail).

Vuonna 1989 Kähköselle myönnettiin Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi.

Vihdin Nummelassa Kähkönen on asunut vuodesta 1998 lähtien. Vihdin kunnankirjaston kirjallisuusmatinean vieraana hän on esitellyt teostaan Nälkämaan lapset I-II.  

Kirjoittamisen Kähkönen aloitti 19-vuotiaana, syksyllä 1951. Jules Vernen ”tiederomaanien” innoittamana hän oli haaveillut kirjailijan urasta. Ensimmäiseksi valmistui neljä poikien seikkailuromaania, mutta ne eivät kelvanneet kustantajille. Ensimmäiset kosketukset kustantajiin olivat pettymyksiä ja kirjailijahaaveet sammuivat 20 vuodeksi. ”Kun mielikuvituksen käyttö ja tietopuoliset aiheet kiellettiin kokonaan ja lisäksi vaadittiin pysyttelemään Suomessa, minä en keksinyt enää mitään kirjoittamista”. Ensimmäiset julkaistut työt ilmestyivät sanomalehti Keskisuomalaisessa v. 1953-1954: kolme jännitysnovellia ja seitsemän reportaasia.

Kirjoittamista Kähkönen on oppinut kirjoittamalla ja kääntämällä:
”Koska en ole milloinkaan ollut ammattikirjailija, en ilmeisesti ole ”oppinut” lainkaan tuota ammattia. En ole käynyt mitään ”kirjailijakoulua”, mutta kirjoittamiskoulua olen käynyt jo yli 60 vuotta (sekä kotonani että leipätöissäni), ja se on ollut tavattoman kovaa ja vaativaa koulua. (Sen tehokkaimman ”kurssin” muodostivat suomennostyöt: 13 vuotta virkkeiden sorvaamista!). Olen siinä koulussa kehittynyt huippuspesialistiksi, mutta sellaista otustahan ei tässä maailmassa tarvita. Kirjailijan ”housuissa” pärjäävät (nykyisin) paremmin ihan tavalliset tollikat, jotka eivät ole koskaan kieliopin kansia avanneet”.

Kielenkäyttöön on vaikuttanut kehittävästi itsekritiikki: ” perfektionistinen pyrkimys selkeyteen, nasevuuteen, virheettömyyteen ja yksinkertaisuuteen… siis itsekritiikki. ” Kähkönen myös lukee aina kaikkea tekstiä analysoiden ja opiskellen: ” jäsentelen vaistomaisesti lauseet ja virkerakenteet, arvioin käytettyjen rakenteiden nasevuutta ja ilmaisevuutta, tuijotan ”kulmat kurtussa” kaikkia epäselvyyksiä ja virheitä jne… .”

Tyylillisiä esikuvia kirjailijalla ei ole, omasta tyylistä hän toteaa:
”Tyylini on kehittynyt ja pelkistynyt vähitellen nasevuutta, selkeyttä ja yksinkertaisuutta kohti. (Ns. ”kaunokirjallista tyyliä” en ole koskaan tavoitellutkaan).

Kähkönen luonnostelee tekstit lyijy- tai kuitukynällä ruutupaperille, kirjoittaa suunnitelman mukaisesti sähkökirjoituskoneella konekirjoituspaperille ja kopioi sitten vedokset kustantajaa tai kirjapainoa varten.

Teosten aiheet Kähkönen ottaa todellisuudesta:”…jotakin mielenkiintoista, jota minä sitten ryhdyn tutkimaan ja tonkimaan. Jos tutkimukset onnistuvat ja aihe rupeaa ”elämään”, oikea käsi ottaa jossain vaiheessa kynän ja alkaa piirrellä kirjaimia paperille… Aihe on silloin ”itänyt”…mutta se on vasta vaatimaton alku…”  Mielikuvituksen määrä riippuu aiheesta: romaanissa Nälkämaan lapset kuvitteellinen romaanitarina on sidottu historiallisesti tarkkaan taustaan.

Saarijärven menneisyyttä ja murretta Kähkönen on tutkinut v. 1987-2008. ”Saarijärvi-projekti oli pyyteetön harrastus: Tein palkatonta työtä, maksoin itse kaikki kustannukseni ja lahjoitin kaikki tulokset tieteelle ja saarijärveläisille (v. 1987-2008).” Nälkämaan lapset I – II - romaania varten Kähkönen teki laajoja esitöitä, jotka veivät aikaa toistakymmentä vuotta. Hän perehtyi syvällisesti Suomeen ja suomalaisiin 1800-luvulla, Saarijärveen ja saarijärveläisiin 1800-luvulla, paikkakunnan murteeseen, perinteiseen omavaraistalouteen ja vanhaan maaseutukulttuuriin, 1860-luvun nälänhätään, matkareittiin Saarijärveltä Yhdysvaltojen Oregoniin 1800-luvulla, siirtolaisten Oregon Trailiin eli vanhaan karavaanitiehen sekä Yhdysvaltojen historiaan 1800-luvulla. Taustatyö vaati perehtymistä kymmeniin suomalaisiin historia- ja etnografiateoksiin sekä Yhdysvalloista noin sadan historiateoksen hankkimista. Lisäksi murteen virheetön käyttö vaati mittavaa perehtymistä Saarijärven murteeseen ja murteen tutkimista tieteellisesti. Kähkönen kokosi murreaineistoa Helsingin arkistoista. Hänen tieteellinen tutkimusraporttinsa Saarijärven murre 1-2 käsittää melkein 4000 konekirjoitusliuskaa. Nälänhädän syitä ja seurauksia Kähkönen tutki mm. vanhoja sanomalehtiä lukemalla. Romaania varten Kähkönen teki myös useita tutkimusmatkoja: Ruotsin Uppsalaan, Englannin Southamptoniin ja kolme pitkää matkaa Yhdysvaltoihin.

Kustantajat torjuivat tuon suurtyön. Teosta on vaikea saada julkisuuteen ja kirjakauppoihin, jos kaupal: ”Nälkämaan lapset I-II on varmasti ainoalaatuisen ansiokas ja antoisa teos, mutta Suomessa (juuri niin: Suomessa !!!) se julistettiin ”pannaan” jo ennen syntymäänsä. Kustantajat torjuivat sen, arvostelijat vaikenivat siitä ja kirjakaupat kieltäytyivät myymästä siitä. On helppo arvata, ettei sitä milloinkaan mainita suomalaisen kirjallisuuden historiassa. Roska ja törky kelpaavat, puhdashenkinen romaani ei. ”  "Saarijärvi-Seura tarjoutui kustantamaan Nälkämaan lasten ensimmäisen osan...mietittyään asiaa viisi vuotta! Se kustansi myös toisen osan...saatuaan Kähköseltä tarvittavat rahat."

Kähkönen toimi kansioppilaana valtamerilaivassa vuonna 1955 ja julkaisi vuonna 2005 teoksen Stambai! Dokumentoiva merimiesromaani vuodelta 1955. Yhtenä Kähkösen harrastuksista on ollut merenkulun, erityisesti purjelaivatekniikan, opiskelu.

Luonto ja kulttuuri – Kokonaisvaltaista kulttuurikritiikkiä –teoksessa hän käsittelee luonnon ja kulttuurin suhdetta. Kulttuurikritiikkiä hän on esittänyt myös teoksessa Totuus sekä useissa lehtikirjoituksissa ja ns. Havina-tiedotteissa 1-40. Nimimerkkinä hän on käyttänyt Heikki Havinaa. Muita keskeisiä teemoja Kähkösen teoksissa ovat totuus ja epätotuus (tieto-oppi), vanha maaseutukulttuuri, uskonnollisten ja poliittisten aatteiden valheellisuus ja mielettömyys.

Kähkösen ihmiskuvauksessa keskeisintä on : …”Behavioristinen tarkastelutapa (esim. Nälkämaan lapset-romaanissa): ei koeteta kertoa, mitä ihmisen ”korvien välissä” (mielessä, sielussa) tapahtuu (koska siitä ei voida tietää mitään). Kerrotaan vain, miten ihminen käyttäytyy, puhuu ja toimii kussakin tilanteessa ja jätetään psykologinen kuvittelu lukijan tehtäväksi. (Aleksis Kivi kuvasi tällä tavalla ’seitsemäää veljestään’…)."

Teosten saamasta palautteesta Kähkönen toteaa, että ” …kaikki minun teokseni on jo aikoja sitten vaiettu kuoliaaksi”. Palautetta ei joko tule ollenkaan tai teokset ymmärretään väärin:  ”…Julkaisenpa mitä tahansa, asiallista keskustelua ei synny, ja kirjoitukseni vaipuvat nopeasti unholaan…."

Vuonna 2008 Kähkönen on kirjoittanut omaelämäkertaa Elämän evakkona, joka ”….saa jäädä viimeiseksi julkaisukseni. Turha kirjoittaa teoksia, jotka sitten vain torjuttaisiin halveksivasti ja ”vaiettaisiin kuoliaaksi”.  Olen jo 76-vuotias ja ”työt on tehty”.

Suomentajana:

Jules Vernen kirjoja WSOY:lle: Matka maan keskipisteeseen 1974, Robur Valloittaja 1975, Kiinalaisen koettelemukset 1975, Etelän tähti 1976, Karpaattien linna +  liite: 29. vuosisadalla. Amerikkalaisen lehtimiehen päivä vuonna 2889/Michel Verne, 1978, Höyrytalo I-II 1980, Isänmaan lippu 1981, Jangada I-II 1983, Tsaarin kuriiri I-II 1983, Claudius Bombarnac 1985, Maailman herra + Ikuinen Aatami 1987. Sekä ”Jules Verne 150 vuotta”, suppea biografia, 1978. Suomennoksiin Kähkönen on lisännyt mm. 15 karttasivua ja 100 sivua selittävää tietoa aakkosellisina hakemistoina.

Kähköselle on myönnetty apurahoja ja stipendejä suomennostöihin: avustus suomalaisen kirjallisuuden edistämisvaroista (SKS) neljänä vuonna, Opetusministeriön kirjastokorvausapuraha kuutena vuonna, Suomen kulttuurirahaston stipendi kaksi kertaa sekä WSOY:n Kirjallisuussäätiön palkinto kolme kertaa.

 

Heikki Havina: Luonto ja kulttuuri – Kokonaisvaltaista kulttuurikritiikkiä, s. 11-12. Omakustanne, 2005 (ISBN 952-91-8653-3).