Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Tuotanto   Kirjoittamisesta   Teokset   Palkinnot   Tekstinäytteet   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Sirkka Turkka

Lohja


Sirkka Turkan esikoisrunokokoelma Huone avaruudessa ilmestyi 1973. 50- ja 60-lukujen modernistit olivat jo vakiinnuttaneet uuden runon muodon, mutta painotukset olivat 1970-luvulla toiset.  Ensimmäisessä kokoelmassa tosin löytyvät Edgar Allan Poe,  Anton Tsehov tai vaikkapa puhemies Mao  omista yhteyksistään. Mutta ne yhteydet ovat kirsikkapuun pienet kukat, jaltalainen maleksiva yö taskussaan lehtokurppa, tai varjo joka vapisee. Luonto on pääosassa. Maailmaa havainnoidaan usein pienistä luonnossa esiintyvistä yksityiskohdista, joista luodaan kirkkaita näkymiä ja yhteyksiä ihmisen olemiseen.

            Koira kantoi suussaan,

           Pudotti.

           Kuin pienen ruskean lehden

           päästäisen käpertyneen ruumiin

           suunnattoman marraskuun eteen.

 

Toinen kokoelma Minä se olen ilmestyi 1976. Luonto on lähellä kertojaa, kertoja itse siinä mukana. Koira ja hevonen ovat tunnusomaisimmat Turkan eläinystävistä, läsnä monessa runossa. Luonnosta kirjailija saa myös osuvat vertaukset ja kielikuvat. Saniainen on tämän itkuisen maan villipalmu, hirvet ovat suuriruhtinaita ilman ruhtinaskuntaa, ne viettävät rauhallista maanpakolaisen elämäänsä, simpukkakuorikeko rannalla on piisamin pitkien hiljaisten talvi-iltojen koko kirjasto.

Kolmas kokoelma Yö aukeaa kuin vilja (1978) sisältää lyyrisiä proosarunoja, jotkut jopa juonellisesti toistensa jatkoa, pitkiä kuvasarjoja, tajunnanvirtaa. Teoksessa on pitkä kirje ystävälle, impromptu isoisälle jota ei ollut. Kuudennessa  kokoelmassa  Vaikka on kesä (1983) runoilija laulaa suruansa kuoleman edessä.  Eletään vuodenaikojen mukaan, tarkastellaan elämää pienten eläinten kautta ja ihminen  on osa avaruutta.  "Sisilisko on sisareni, se pitkäkoipinen hämähäkki serkkupoika." - "Portti on ruostunut kiinni lapsuuden kesiin". - "Lyhyt kalpea talvipäivä mahtuu vaikka koiran hännänpäähän."

 Teokset 1973-1983 ilmestyi 1985. Kokoelma kattaa kaikki kuusi runokokoelmaa sekä proosafantasiaksi luonnehditun Valaan vatsassa. Tuolloin kriitikot puhuivat jo runoutemme uusimmasta klassikosta. Klassikon aseman Sirkka Turkka lunastaa  yhä uudelleen uudella kokoelmalla. 1986 ilmestyi  Tule takaisin pikku Sheba, joka palkittiin Finlandia-palkinnolla.  Voiman ääni (1989) -kokoelmassa kuvat kirkastuvat entisestään, istuvat lukijan tajuntaan:. kuuma satulannahka tuoksuu kuin ehtoollissavu, kaviot ovat kuin pienet lujat veistokset.                                                                     

Kokoelmassa Sielun veli (1993) on aineksia eri tahoilta. Israelin matkalta kokoelmaan tuli Turkalle rakas ja kaunis osasto. Hän itse kertoo ettei matkusta kirjoittaakseen runoja, mutta Israelin matkalta hän sai niitä. Kokoelmassa on myös Iowan vaikutusta. Tekstiin tulee englantia, kunnes runot muuttuvat kokonaan englanniksi. Kokoelma päättyy kuitenkin jälleen suomen kieleen. Sielun veli on, tottakai, koira: "Musta koira nukkuu vieressäni, sielun veli, sen sydän lämmittää pienen huoneen, rannan kivet ja järven jään". Nousevan auringon talo (1997)  ja Tulin tumman metsän läpi (1999) syntyivät melko peräkkäin elämäntilanteessa, jossa kirjoittaminen oli välttämätöntä. Näissä kokoelmissa tulee yhä useammin myös Jeesuksen kärsimyshistoria merkittäväksi, kuten jo Sielun veljessä aiemmin. 

"Kristillinen kulttuurikonteksti, Jumala, Jeesus ja vallankin Maria kuuluvat olennaisesti Turkan tekstimaailmaan. Siivuja hengellisistä yhteyksistä vilahtelee, jokunen sana Jeesuksen puheista, jokunen ihme. Niitä runoissa kommentoidaan kipakastikin. Kuin toivoen silloinkin kun toivoa ei ole. Katkaisevaa ristiriitaa alkutekstin ja Turkan tulkinnan välillä ei ole. Runoilija tunnustaa uskon mysteerin". - Helena Miettinen, Savon Sanomat 16.1.2000.

Niin kovaa se tuuli löi (2004)
Tässä kokoelmassa Sirkka Turkka palaa pienimuotoisiin, lyhyihin säkeisiin, suorastaan aforismin kaltaisiin viisauksiin. Kokoelma kokoelmalta Turkka tiivistää sanottavansa, keskittyy oleelliseen ihmisen ja eläinten kohtaloissa. Kuolema on läsnä, kokoelmassa menetetään ystäviä, eläimiä toisensa perään. ”Niin kuin minä vannoin että seison sinun ja kuoleman välissä, suojaan sinua ruumiillani.” Lohdutukseksi kuitenkin, elämän voi nähdä toisin, menetyksen kääntää itselleen vahvuudeksi. Ei hautausmaa ole raskasta, se on ”linnunlaulua puita, tuulten suhinaa, pimeän sointu.”