Mika Lätti

Karkkila

Katkelma romaanista Wallun elämää:

   Taas minä kiukuttelin ja jaksoin ottaa pulttia aikamiespojan läpästä. Mistä se tietää, millainen mies olen? Ei mistään. Se on lukenut juorulehtiä ja muodostanut kuvan juttujen perusteella. Hohhoijaa, oh! Välillä sitä vaan törmää rakkikoiriin ja erehtyy lähtemään messiin. Kiukuttelu on turhaa. Koirat haukkuu, mutta Wallu kulkee.
   Niin, mikä järki tässä on? Ei kai mikään. Saan rahaa, vaikka en tee mitään järkevää. En ole yhtään sen parempi kuin muutkaan. Mulla on vaan käynyt mieletön tuuri. Sattuma on soittanut mulle onnen säveliä, Heitän läppää radiossa, kirjoitan lehtiin juttuja ja juonnan kissanristiäisiä. Mulla on vitusti helppoja hommia ja pirusti rahaa. Menen ravintolaan, juhlin. Liksa kyllä pyörii.
    Mulla ei ole mitään rooleja, olen vain oma itseni. En riisu himaan tultuani teräsmiesviittaa yltäni. Olen sama jätkä koko ajan ja joka paikassa. Se oli mainio hetki, kun tajusin, että mulle maksetaan vapaa-ajasta rahaa. Siitä kun teen mitä lystää. En oikein ymmärtänyt koko touhua. Tajusin kuvion, kun istuin Jyrki Hämäläisen kanssa kapakassa ja kuuntelin sen Elvis-läppää. Se on samanlainen tyyppi kuin minä. Se säätää ja antaa mennä, eikä mieti, onko touhussa järkeä. En usko, että on?
   Olen tavallinen renttu ja hörhö, joka ei piilottele mitään. Olen valtakunnan pelle, jolle kansalaiset nauraa. Ne näkee minussa omat huonot puolensa. Kukaan ei osaa nauraa itselleen, mutta pellelle kyllä. Se on minun virkani. Siinä ei ole mitään huonoa. Se on hyvä virka.