Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Tuotanto   Kirjoittamisesta   Teokset   Tekstinäytteet   Lähteet   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Sirpa Tabet

Karjalohja, Lohja


(teoksesta Hämärän lapset, 1997, s 32)
Polulla seisoi poika. Hän seisoi Teurin tuvan kohdalla Utua katsellen. Pieni ja laiha, käsivarret törröttivät ohuina kuin koivunvitsat risaisen mekon hiha‑aukoista. Mekko oli kiristetty vyötäisiltä kapealla nahkanauhalla, jonka alle oli työnnetty puukko. Samanikäinen tai vähän nuorempi kuin hänen vanhin tyttärensä, Utu totesi.
Varmuuden vuoksi hän laski vauvan takaisin liekkuun ennen kuin meni puhuttelemaan poikaa. ‑ Mistä sinä siihen tulit? hän kysyä töksäytti. Hän odotti hetken vastausta, mutta kun sitä ei kuulunut, hän jatkoi kyselyään: ‑ Mikä sinun nimesi on? Missä vanhempasi ovat? Mutta poika vain tuijotti eteensä suurin, totisin silmin eikä sanonut mitään. 
Ehkä poika ei ymmärtänyt hänen puhettaan, Utu tuumi ja toisti kysymyksensä hapuilevalla idän kielellä. Poika vaihtoi painon toiselta jalalta toiselle, mutta ei vieläkään vastannut.  
Utu oli luonteeltaan kärsimätön ja pojan äänettömyys alkoi hermostuttaa häntä. ‑ Mitä sinä siinä toljotat, puhu! hän tiuskaisi. Lapsi räpäytti silmiään ja vetäytyi pari askelta taaksepäin. Äkkiä hän kääntyi ja pinkaisi juoksuun. Hetken kuluttua hän oli kadonnut metsään. 
Kovaääninen puhe oli pelästyttänyt vauvan, joka alkoi uudestaan itkeä. Harmistuneena Utu palasi pienokaisen luo ja keinutti liekkua rauhoittavasti. Tuon tuostakin hän kävi vilkaisemassa polulle, jota pitkin vieras lapsi oli tullut, mutta tämä ei hänen odotuksestaan huolimatta palannutkaan takaisin. Sekin hermostutti Utua niin kuin kaikki asiat, joita ei pystynyt käsittämään. Kuka lapsi oikein oli ja mistä tämä oli tullut? Kuin arka peura hän oli katsonut suurilla silmillään ja sitten säikähtäneenä juossut pakoon. Vauva oli alkanut itkeä eikä se tiennyt hyvää. 
Saatuaan vauvan viimeinkin rauhoittumaan Utu hiipi kiven luo ja tarttui uudestaan puukkoon. Varovasti hän alkoi raaputtaa nahan sisäpintaa puhtaaksi. Niin ajatuksissaan hän kuitenkin vielä oli, että raapaisi terällä toista peukaloaan josta alkoi pisaroida verta. Sekään ei tiennyt hyvää, Utu ajatteli pistäessään peukalon suuhunsa ja imiessään pahan veren pois.