Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Kirjoittamisesta   Teokset   Tekstinäytteet   Lähteet   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Pentti Mäensyrjä

Karkkila


Pentti Mäensyrjä oli toimittaja, joka kirjoitti työkseen ja harrastuksekseen. Ennen vakituista lehtityötä hän kirjoitteli Kuvapostiin, jossa hänellä oli useita kuvareportaaseja. Hän kirjoitti kaikkiaan kuusi eräkirjaa, joissa etenkin karhu oli tärkeässä roolissa. Hän kirjoitti myös Ounasvaaran hiihtoseuran 40- ja 50-vuotishistoriikit sekä tekstitti kuvateoksen Kotiseutuni Peräpohjola.
 
Karkkilassa hänet kuitenkin muistetaan erityisesti teoksesta Sielupensseli, joka ilmestyi Karkkilan Kulttuuriyhdistys Lyytin kustantamana vuonna 1984. Sielupensselin alaotsikkona on: Romaaninomainen näkemys taidemaalari Ilmari Huitin originellista elämästä. Näin Pentti Mäensyrjä toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja kirjoitti kirjan ystävästään.
 
Veljelleen Pentti Mäensyrjä oli joskus todennut, miten on merkillistä, että kun rupeaa muistelemaan jotain, joku muistikiva tuo mieleen muuta, syntyy kokonaisia ketjuja, jotka on kiireellä pistettävä muistiin. Pentti oli erittäin tarkka. Jos hän ei ollut jostain asiasta tai tapahtumasta aivan varma, hän jätti sen mieluummin kokonaan kertomatta.
 
Sielupensseli oli kertomus Ilmari Huitista Pentti Mäensyrjän silmin, mutta samalla se on tarina Pentti Mäensyrjästä. Se kertoo tarinaa jo aikuisen miehen ja nuorukaisen ystävyydestä ja tuesta, jota Huitti nuorelle ystävälleen antoi. Huitti esimerkiksi tutustutti pojan Pentti Haanpään kirjallisuuteen jo varhain. Hän myös tuki poikaa kirjoittamisessa, lähetti tämän esikoistekstinkin kustannustoimittajalle kieliasun viimeistelyä varten.
 
Sielupensseli kertoo: ”Turun Ammattiopistosta keväällä takaisin Vaskijärvelle siirtyneen Pentti Mäensyrjän romaani ’Kylä ja tehdas’ näytti vääjäämättömästi jäävän käsikirjoitukseksi. Tuttavuussuhteet eivätkä mitkään muutkaan tekijät pystyneet asiaa muuksi muuttamaan. Tuon maahenkisen romaanin käsikirjoitus oli suorastaan kirottu. Kaiken huippuna Pentti Mäensyrjää vielä verotettiin romaanin kirjoittamisesta. U.l. Pyhäjärven kunnan veroviranomaiset olivat katsoneet työn sinänsä verotuskohteeksi. Päätös oli tietenkin laiton, sillä työstä saatava tulo olisi vasta sitä verotuksen alaista aikaansaannosta.”
 
Kirjoittamisen halu ei tästä kuitenkaan laantunut. Sielupensselissä kuvataan: ”Pentti Mäensyrjä oli näinä aikoina ruvennut aika usein pistäytymään Helsingissä. Hän oli kirjoittanut novelleja, joita hän kerran toisensa jälkeen kävi tarjoamassa julkaistavaksi pääkaupungissa ilmestyville lehdille. Ja aina silloin tällöin oli joku lehti häneltä tuollaisen maanläheiseen henkeen kirjoitetun jutun ostanutkin. Mutta hänen mielessään iti haave kokonaisesta painoasuisesta novellikokoelmasta.
 
– Yritä julkaista se kokoelma vaikka omalla kustannuksellasi, esitti Ilmari Huitti kerran hänelle. – Se runoileva kansakoulunopettaja Vilho Törmänen on itse kustantanut melkein koko tuotantonsa. Ja onhan niitä toki muitakin… jotka ovat olleet omina kustantajinaan. Ei se niin maankaatoista ole enää… nykyisinä aikoina.
 
Ajatus olikin viehättänyt Penttiä. Hän oli kerännyt jo kymmenkunta novellia ja uusi oli puolivalmiina tai kypsymässä. Hän suunnitteli tuolle kokoelmalle nimeä ’Koksipaana’, jonka nimen hän oli antanut kokoelman päänovelliksi katsomalleen tarinalle. Se liittyi Högforsiin ja sen verran vanhoihin aikoihin ettei Karkkilaan ollut vielä rautatietä eikä oikeastaan autoliikennettäkään. Silloin kaikki tavaraliikenne kulki hevosrahtina rautatien varteen lähimmälle eli Korven asemalle Nurmijärvelle.”
 
Kirja kertoo, miten nuori Pentti Mäensyrjä saikin selville Helsingin Sanomien painokonttorissa, miten noin tuhannen kappaleen painos noin satasivuista novellikokoelmaa tulisi maksamaan suunnilleen satatuhatta markkaa. Lisäksi faktori opasti: ”Minä kehottaisin kuitenkin vielä miettimään sitä toista tietä. Eiköhän tuollaiselle novellikokoelmalle löytyisi jostakin ihan oikea kustantaja. Sehän olisi se paras tie saada kirjoitettu teksti julkisuuteen. Pitää yrittää vain useampia kertoja… harvalle kirjoittajalle se on heti ensimmäisellä kerralla onnistunut.”