Anna Kortelainen on kirjailija, joka puhuu samalla tavalla kuin kirjoittaa, innostavasti ja värikkäästi. Hän lumoaa kuulijansa ja lukijansa mukaan matkalle, joka alkaa viattomasti, mutta johtaa pohtimaan vakavia kysymyksiä. Itse hän nimittää tapaansa koukuttamiseksi, sisään vaikeisiinkin asioihin mennään positiivisen kautta, ei koskaan syyllistäen. ”Naiset syyllistää aina itseään kaikesta”, hän naurahtaa. Naisen asema yhteiskunnassa on Anna Kortelaisen kerronnassa koko ajan läsnä, mutta samalla huumori kukkii, samastumisen kohteita suorastaan ryöppyää.

 

Myös Anna Kortelaisen oma tarina on samanlainen, monitahoinen. Hän kertoo jäävänsä usein ”jotenkin kategorioiden väliin”. Teksti täyttää kaikki tieteellisen tutkimuksen kriteerit lähdeviitteineen, mutta akateemisessa maailmassa hän on kummajainen, mieluummin suomeksi suurelle yleisölle kuin englanniksi muutamille kollegoille kirjoittava. Taidehistorioitsijana hän on kiinnostuneempi ihmisistä ja historiasta kuin niistä irralleen teoretisoiduista taideteoksista. Elävän suomenkielen lisäksi tärkeää on myös tosiasioissa pysyminen, sillä mikään fantasiakirjailija hän ei ole. ”Olen riippuvainen olemassaolevista ja –olleista ihmisistä, ilmiöistä ja tapahtumista. Jo koulussa kun piirrettiin, minä piirsin asetelman tai muotokuvan, en mielikuvitushahmoja.”

 

Anna Kortelainen on kirjoittanut useita kirjoja, joissa aiheena päällisin puolin näyttää olevan Albert Edelfelt (1854-1905), vaikka Edelfeltiä enemmän häntä ovat selvästi kiinnostaneet tämän elämässä vaikuttaneet naiset: äiti, siskot, ystävättäret, rakastajattaret ja vaimo. Kaiken alkuna onkin Pariisi: ”Halusin Pariisiin, sillä olin kiinnostunut ranskalaisesta salonkitaiteesta. Edelfelt on Suomen ranskalaisin taiteilija.”

 

Anna Kortelainen väitteli vuonna 2002 filosofian tohtoriksi Edelfeltistä ja eksoottisesta rihkamasta. Väitöskirjan nimenä on Albert Edelfeltin fantasmagoria: nainen, ”Japani”, tavaratalo (SKS 2002). Teos sai Vuoden tiedekirja –palkinnon ja Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinnon. Samana vuonna hän julkaisi mikrohistoriallisen löytöretkikirjan Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina (Tammi 2002, Loisto 2004). Vuotta aikaisemmin oli ilmestynyt kommentoitu kokoelma pojan kirjeitä äidille, Niin kutsuttu sydämeni. Albert Edelfeltin kirjeet äidilleen 1873-1901. (Kirjeiden suomennos Sirpa Kähkönen. Otava 2001).

 

Pariisin lisäksi Anna Kortelainen löytää uralleen myös toisen lähtökohdan, se on Virginie. ”Väitöskirja oli jäänyt kesken ja hyllylle kellastumaan. Ainu oli juuri syntynyt, ja halusin itselleni jonkin oman päiväunelman. Virginie oli salainen intohimoni. Kun Ainu nukkui päiväuniaan, aloin pohdiskella, voisiko edes ajatusleikkinä löytää Edelfeltin mallin, jonka aikanaan juoruiltiin ollen hänen rakastajattarensa ja aviottomien lastensa äiti. Kuka hän mahtoi olla ja miten hänelle kävi? Sitten Ainu meni päivähoitoon, ja tartuin aiheeseen tosissani. Tarjosin käsikirjoitusta kustantajalle, joka jo kahden viikon kuluttua soitti, että käsikirjoituksesta tehtäisiin kirja kuvaliitteineen kaikkineen.” Tapahtuma on kuin suoraan kaikkien kirjoittajien unelmasta. Anna Kortelainen myöntää sen itsekin ja tietää, että jonain päivänä tämä lämmin ja läheinen suhde kustannusmaailmaan voi olla ohi. ”Kustantaminen on myös kaupallista toimintaa, ja silloin kirjailija on markkinatalouden pinnallisten lakien armoilla: entä jos jonain päivänä Anna Kortelainen onkin se vanha nainen, joka ei näytä enää kivalta lehtikuvassa?”

 

Vuonna 2003 ilmestyi Anna Kortelaisen teos Levoton nainen – hysterian kulttuurihistoriaa (Tammi 2003, Loisto 2005), joka oli ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi. Kirjassa kerrotaan tositarinoita 1800-luvun hysteriatapauksista, mukana on myös Ellan Edelfeltin tie hysteerikoksi. Kirjassa etsitään hysteriaoppien jälkiä kuvataiteesta, kirjallisuudesta ja näyttämöltä. Kirjasta tulee hyvin esiin käsitys siitä, miten tilaa ja näkyvyyttä vaativa nainen on ”sairaalloinen”.

 

Vuonna 2005 päästiin tavarataloon, kun ilmestyi Päivä naisten paratiisissa (WSOY 2005), joka sekin pääsi Tieto-Finlandian ehdokkaaksi. Teoksen synnystä on kirjan alkupuolella, Tuulikaappi-johdannossa, mielenkiintoinen kuvaus: ”Tavaratalo on persoonaton tila, joka voi saada meidät tuntemaan itsemme persooniksi. Tavarataloille on yhtä monia käyttötapoja kuin on niissä liikkujiakin. Kun vuoden 2001 tienoilla yritin kerätä rohkeutta väitelläkseni tohtoriksi kansallissankarista, ostin hienon japanilaisen design-puvun pariisilaisesta tavaratalosta. Käytin siihen miltei koko matkakassani Pariisin-matkan toisena päivänä ja elin loppureissun mustalla pikakahvilla. Kun sitten vuoden kuluttua väittelin, sain upealle koltulleni sille tarkoittamani käytön. Sen jälkeen olikin aika mennä tavarataloon siviilissä, ei enää muina miehinä, vaan tavaratalon tutkijana.”

 

Vuoden 2006 tuotantoon kuuluu Naisen tie – L. Onervan kapina (Otava 2006). Se kertoo nuoruuden intohimoisen kehitystarinan runoilija L. Onervan kautta. Kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoden välissä maailma on avoinna ja kaikki on mahdollista – vai onko? Miten kävi syntiselle akateemiselle naiselle?

 

Vuoden 2007 alussa Anna Kortelainen ja Hannu Mäkelä näyttivät, mihin aviopari yhdessä pystyy. Syntyi teos Pöytä kahdelle – ikkunan ääreltä (Tammi). Sen lähtökohta on herkullinen: taidehistorioitsija valitsee eri aikakausia edustavia lempiteoksiaan, joista kirjailija kirjoittaa pienoisesseen.

 

Anna Kortelaisen valtteja ovat nopeus ja kyky tarttua monenlaisiin haasteisiin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että vuoden 2007 julkistettiin hänen Evan (Elinkeinoelämän valtuuskunta) tilauksesta tekemänsä raportti Varhaiset johtotähdet – Suomen ensimmäisiä johtajanaisia.

 

Anna Kortelainen on julkaissut myös monia pienempiä tutkielmia ja artikkeleita ranskalaisesta salonkitaiteesta ja sen prostituutioaiheista, suomalaisesta 1800-luvun lopun sekä Japani- ja geisha-fantasioista. Hän esitelmöi ja kirjoittaa kolumneja ja artikkeleita. Kolumneja on julkaistu myös kirjana Rakkautta sattumalta (Tammi 2006). Hänen teoksensa on ollut kolme kertaa Tieto-Finlandia –ehdokkaana, omien teosten lisäksi työryhmässä Japanin kulttuuri. Ensimmäisen teoksensa hän kirjoitti Anna Tuovisen nimellä, se on Eksoottisesti naamioitu nainen – maalaustaiteen japanismin ensimmäinen näytös (Turun yliopisto, taiteiden tutkimuksen laitos 1995). Edelfeltin jäljillä hän oli jälleen teoksessaan Puolivilli puutarha – Albert Edelfeltin Haikko (Otava 2004).