Tapio LindstedtKarkkila, Lohja, Nummi-Pusula
- s. 28.9.1950 Helsingissä
- k. hirvikolarissa alkukesästä 2001
- eläinlääkäri
- vietti lapsuuden kesät Karkkilassa, työskenteli sekä Karkkilassa että Nummi-Pusulassa
Elämästä
Tapio Lindstedt oli lapsesta saakka erittäin kiinnostunut luonnosta ja luontokappaleista. Metsässä liikkuminen, kasvien ja hyönteisten tutkiminen sekä eläinten, erityisesti lintujen, tarkkailu olivat hänen rakkaimpia harrastuksiaan. Viimeisinä vuosina etenkin lintuharrastus nousi erityisasemaan.
Salossa asunut Tapio Lindstedt oli palaamassa linturetkeltä Itä-Suomesta, kun hän joutui hirvikolariin, jonka seurauksena oli ennen kuolemaansa kuusi viikkoa sairaalassa Turussa.
Helsingissä syntynyt Tapio vietti lapsuuden kesät Karkkilassa Vattolassa, sillä hän oli karkkilalaista ”Liistoin” sukua. Eläinlääkäriksi valmistuttuaan hän teki sijaisuuksia sekä Karkkilassa että Nummi-Pusulassa. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki elintarvikehygienian parissa, mutta vapaa-aikoina tehdyt sijaisuudet pitivät kosketuksen eläinten auttamiseen
KirjoittamisestaTapio Lindstedt rakasti luontoa. Hän valokuvasi luontoa ja kirjoitti luontoaiheisia runoja, joista hänen veljensä Seppo ja Ahti Lindstedt kokosivat kaksi runoteosta. Ei ihminen siihen yllä on kokoelma, joka ilmestyi vuonna 2002. Seuraavana vuonna ilmestyi Lyhyt oli elo.
Teoksista ensimmäinen on puhtaasti luontoon liittyvä runojen ja kuvien vuoropuhelu. Toiseen on koottu loput Tapio Lindstedtin jäämistöstä löydetyt runot ja lyriikaksi tulkittavat tekstit. Toisen teoksen sävy on tummempi, mutta huumori sisältyi selvästi Tapio Lindstedtin elämänasenteeseen, sillä runojen synkistäkin käänteistä pilkistää usein valoa tuova humoristinen näkökulma.
Tapio Lindstedt kuului niihin, joiden runosuoni sykki tilanteessa kuin tilanteessa. Hänen runojaan onkin löydetty niin tuttavien veneen lokikirjasta kuin vaikkapa ystävien syntymäpäiväonnitteluista. Hänellä oli silmää nähdä luonnon pienetkin vivahteet, yhdistää ne muihin kuviin ja saada aikaan uudenlainen yhdistelmä. Tapio Lindstedtin runoissa saa osansa myös paikallinen luonto. Niissä voi aistia lapsuuden huolettomat kesät, ajan, jolloin aurinko paistoi aina, ruoho tuoksui ja kesakot nousivat nenän selkään.
Kummankin teoksen kanteen ovat veljet valinneet kuvia Tapio Lindstedtin viimeiseksi jääneeltä linturetkeltä. Kuvat ovat filmirullalta, joka löytyi onnettomuusautossa olleesta kamerasta. Teoksista ensimmäinen sisältää muutenkin paljon kuvia, jotka ovat sopusoinnussa teokseen valittujen runojen kanssa. Kuvista näkee, että Tapio Lindstedt tarkasteli luontoa kiireettömästi, yksityiskohdat piirtyvät selkeinä ja näkyviin nousevat välillä niin pienet asiat, ettei niitä tavallisesti edes huomaa.
Teokset
- Ei ihminen siihen yllä (runokokoelma, 2002)
- Lyhyt oli elo (runokokoelma, 2003)
TekstinäytteetPyhäjärvelle omistettu runo teoksesta Ei ihminen siihen yllä
Pyhäjärven rantavettä
vanha koivu varjostaa,
veden pinta lehväin alla
vehmautta heijastaa.
Polku luota rauduksein
alkaa, vaan ei näy.
Sitä pitkin sydämein
vuoskymmenet jo käy.
Kuin suvituuli ikuinen
yllä leppävyön
sama poika elää sen,
sama sykkii syön.
Niinkö kajo lumpeiden
ja ruuhilautain tuoksu
pysähdytti ihmisen,
vai pikkupuron juoksu,
joka uumenista lehdon
yhä kaukaisena soi;
niinkö äänet tuulikehdon,
tuomieni, kuulla voi?
Edessäni näen selän
Pyhäjärven, minä elän,
sineen palaan vesien
lapsuuteni kesien. Lähteet
- Ahti Lindstedtin puhelinhaastattelu elokuussa 2007
- Teoksessa Ei ihminen siihen yllä julkaistu Seppo Lindstedtin muistopuhe
- Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen jäsenlehti 15/2006
|
