Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Tuotanto   Teokset   Tekstinäytteet   Lähteet   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Kaarlo Ranta

Vihti


Kaarlo Ranta
  • syntyi Lankilassa 12.9.1895 ja kuoli 4.12.1964 Vihdin Länsimäessä.
  • kävi kaksi luokkaa kansakoulua
  • ammatiltaan maanviljelijä
  • harrasti kansanperinteen keräämistä
  • Elämä

    Kaarlo Ranta oli Lankilan Nykullan torppaan syntynyt poika, joka lahjakkaana onnistui pääsemään hieman opintiellekin. Kaarlo suoritti Pietilän kansakoulussa 1. ja 2. luokan yhden vuoden aikana yhteiskeskiarvolla 9,8, mutta isä kielsi enemmät opinnot ja patisti poikaa töihin. Rippikoulun Ranta vielä kävi ennen työelämään siirtymistä.

    Rannan isä kuoli vuonna 1916, jonka jälkeen vastuu torpasta siirtyi Kaarlolle. Nykullan torppa lunastettiin vuonna 1920 itsenäiseksi tilaksi ja vuonna 1923 siitä erotettiin Länsimäki niminen osa Kaarlo Rannalle ja hänen perheelleen. Hän asui koko ikänsä Länsimäessä ja sieltä hän kävi ansiotöissä rakennuksilla ja maatöissä, talvella metsätöissä.

    Kaarlo Ranta hoiti lukuisia yhteiskunnallisia tehtäviä. Hän vaikutti pienviljelijäyhdistyksessä, osuuskassan hallituksessa, kunnallislautakunnassa, verolautakunnassa, kirkkovaltuustossa ja kirjaston johtokunnassa. Hän oli mukana perustamassa Vihdin kotiseutuyhdistystä Vihti-seuraa, ja kuului seuran johtokuntaan kuolemaansa saakka. Vuosina 1957-59 kotiseutumuseoon kerätyn kokoelman tavaroista suuri osa on Rannan keräämiä.

    Kaarlo Ranta keräsi elämänsä aikana runsaasti vihtiläistä kansanperinnettä, jota hän luovutti monelle perinnettä keräävälle arkistolle. Omana aikanaan hänen harrastusta ei juurikaan Vihdissä ymmärretty, vasta 1960-luvulla hän sai tunnustusta työstään, kun Suomen kotiseutuliitto myönsi hänelle ansiomitalin kansanperinteen keräämisestä. Vähän tämän jälkeen Kaarlo Ranta kuoli vuonna 1964. 

    Tuotanto

    Kaarlo Ranta ei ehtinyt elämänsä aikana julkaista omaa tuotantoa lainkaan. Hänen arvonsa vihtiläiselle kirjallisuudelle on toisaalla, kansanperinteen keräämisessä, jossa hän oli omaa luokkaansa. Rantaa voi pitää edelleen merkittävimpänä vihtiläistä kansanperinnettä keränneenä henkilönä.

    Ranta ei ilmeisesti koskaan varsinaisesti haastatellut ihmisiä, muistitiedon tallentaminen oli hänelle elämäntapa. Hänellä oli ilmiömäinen muisti, jota hän hyödynsi kansanperinteen tallentamisessa. Ranta kirjoitti lapsena ja nuorena kuulemiaan tarinoita sanatarkasti muistiin vielä vuosien jälkeen. Monet muistiinmerkitsemänsä tarinat, kaskut ja sananparret Ranta kuuli suutari Iisakki Grönlundilta, joka oli syntynyt 1830-luvulla ja kuollut 1918. Toiselta suutarilta, August Leanderilta, Ranta kuuli paljon taikoja, ennustuksia ja runoja. Myös Rannan äiti kertoi legendoja, tarinoita ja taikoja. Monet Rannan kuulemista tarinoista olivat kulkeneet suusta suuhun erilaisina muunnoksina, ehkä jopa vuosisatojen ajan. 

    Kaarlo Rannan kansanperinteen keräämisharrastus sai varsinaisesti alkunsa 1930-luvulla, kun hän osallistui Etelä-Suomalaisen osakunnan vuonna 1932 julistamaan sananparsienkeräämiskisaan. Hän lähetti kisaan kaikkiaan 1 360 sananpartta. Kunnallisneuvos Artturi Hiidenheimo oli ollut tietoinen Rannan harrastuksesta ja kehotti häntä osallistumaan kilpaan. Kilpailun jälkeen eräät perinnettä keräävät arkistot ryhtyivät lähettämään Rannalle kyselylomakkeita. Samassa yhteydessä Ranta sai mahdollisesti ohjeita tietojen kirjoittamisesta, koska hän osasi kirjoittaa murretekstin foneettisesti oikein.

    Ranta kirjoitti keräämänsä kansanperinteen lukuisiin vihkoihin ja kyselylomakkeille, joita hän sitten luovutti kansanperinnettä kerääville tahoille, kuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, Sanakirjasäätiölle ja Kansallismuseon kansatieteelliselle osastolle.

    Sota keskeytti Rannan harrastuksen ja vasta 1950-luvun puolivälissä yhteistyö arkistojen kanssa jatkui. Hän liittyi Kansallismuseon kansatieteellisen osaston avustajaksi. Viimeisen sanalippulähetyksensä hän oli postittanut 2.12.1964, kaksi päivää ennen kuolemaansa.

    Kaarlo Rannan keräämää kansanperinnettä on julkaistu kahdessa teoksessa, vuonna 1979 julkaistussa satukokoelmassa Vihtiläinen satukirja ja vuonna 1981 julkaistussa Vihtiläisii luntterlukui –kirjassa.

    Vihtiläisii luntterlukui: Kaarlo Rannan perintö Vihdille

    Elämänsä viimeisinä vuosina Ranta luovutti Vihdin kunnalle 18 vahakantista vihkoa, joihin hän oli koonnut aikaisemmin Helsingin arkistoille lähettämäänsä aineistoa. Kirjastonhoitaja Pirkko Pöysälä ja Vihti-seuran puheenjohtaja Jarl Pousar löysivät 1970-luvun puolivälissä kirjastoon talletetut vihkot. Rannan murrepakinoita oli julkaistu aiemmin lehdissä, mutta nyt löytynyttä arvokasta aineistoa päätettiin julkaista kerralla enemmän

    Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan maakuntarahasto myönsi Vihti-Seuralle apurahan Kaarlo Rannan kokoelmien julkaisemista varten. Vihti-Seura puolestaan myönsi stipendin kunnan silloiselle kulttuurisihteerille Kirsti Kuuselalle, joka oli tarjoutunut puhtaaksikirjoittamaan aineiston. Kuusela sai asiantuntija-apua aineiston läpikäymiseen maisteri Matti Vilppulalta, joka oli asunut Vihdissä neljä vuotta ja työkseen tallentanut Vihdin murretta. Vilppula valitsi Kuuselan puhtaaksikirjoittamasta aineistosta vajaan kolmasosan kokoelmaan, jonka Suomalaisen kirjallisuuden seura julkaisi vuonna 1981 nimellä Vihtiläisii luntterlukui. Vilppulan mukaan Vihdin murteessa luntterluku tarkoittaa jorinaa, jaaritusta, höpötystä tai tarinointia. Jos joku esimerkiksi kiertää paikasta toiseen ja kertoo aina samaa tarinaa, hän ”lukee luntterlukui”.

    Kokoelma sisältää murto-osan siitä aineistosta, jonka Kaarlo Ranta ehti elämänsä aikana kerätä. Kirsti Kuuselan mukaan Matti Vilppula on löytänyt Rannan Vihdistä keräämiä tietoja Suomalaisen kirjallisuuden seuran, Sanakirjasäätiön ja Kansallismuseon kansatieteellisen osaston arkistoista yhteensä yli 17 000 muistiinpanoa. Esimerkiksi SKS:aan Ranta on lähettänyt eniten vihtiläisperinnettä, peräti 58 prosenttia kaikesta talletetusta aineistosta. Yksinomaan Rannan Vihdin kunnalle luovuttamissa vihkoissa on yli sata tarinaa, yli sata peliä, lähes kaksisataa laulua ja viitisensataa sananpartta, joita ei ole julkaistu missään.

    Suomen kotiseutuliitto myönsi hänelle ansiomitalin kansanperinteen keräämisestä. Vähän tämän jälkeen Kaarlo Ranta kuoli vuonna 1964. 


    Teokset

    • Vihtiläinen satukirja 1979
    • Vihtiläisii luntterlukui 1981 

    Tekstinäytteet

    Näytteitä sananlaskuista

    Jo edesmennyt kirjailija Erno Paasilinna on todennut, että kansan suusta kuullut sananlaskut ovat parhaita aforismeja, niissä on luontevuutta ja iskevyyttä. Kaarlo Rannan keräämät sananlaskut osoittavat osaltaan Paasilinnan osuneen oikeaan.

    Herra o herra helvetiski, köyhä saa sen alla puut kantaa.

    Ei hiiri heinäkuarman alla kuale.
    Pienikin voi saada paljon aikaan.

    Kyl sitä sit hirressäkin o, ku saa ensimmäisen päiväm menemää.

    Tul takaisiim mu hyväpäiväin koskes kelpannu!
    Sanotaan henkilölle, joka ei vastaa toisen tervehdykseen.

    Koira käski häntää ja häntä perskarvoi.
    Sellaisesta, joka siirtää omia töitään toisten tehtäväksi. Työt jäävät tekemättä.

    Ei niin laiskaa ihmist ettei se ehtool virkistyis.

    On niil lääppä et nualis vaik takapualej jos tarttis.

    Kyl piru perillisii tua ku Herra vaa henken ottaa.

    Rikas maksaa rahallas, köyhä selkänahallas.

    Ei suu ol palkal pantu.
    Kohteliaisuus ei maksa mitään.

    Kaskuja

    Vihdin murre

    Seurakuntaan tuli uusi pappi, joka ei vielä tuntenut paikkakunnan murretta. Eräs mies tuli pappilaan virka-asioille ja sanoi kirkkoherralle: ”Mul likkain kuali”. ”No”, sanoi kirkkoherra, ”hautaa se suohon!”.  Mies luuli, että pappi ei kuullut ja sanoi uudelleen lujemmalla äänellä: ”Mul likkain kuali.” ”No niin niin, hautaa se suohon, sinnehän mullikat haudataan!” sanoi pappi. Nyt mies jo vähän paheni ja sanoi papille, että tahtooko kirkkoherra tehdä pilkkaa pyhistä asioista ja että onko hänen lapsensa sellainen mullikka, joka vain suohon kuopataan. Nyt hämmästyi vuorostaan kirkkoherra ja kysyi, että onko kysymys lapsesta vai mullikasta. Mies sanoi: ”Lapsest tiätyst, kukas täs mullikast om puhunnu!”. Nyt huomasi pappi, että mies puhui Vihdin murretta.

    Lähteet

    Kirjallisuus:

    • Kirsti Kuusela, Matti Vilppula (toim.), Vihtiläisii luntterlukui. Kaarlo Rannan muistiinpanoja, (SKS:1981)
    • Erno Paasilinna, Tähänastisen elämäni kirjaimet, (Helsinki: Otava 1996).


    Lehtiartikkelit:

    • Luoteis-Uusimaa 29.9.1981, ”Vihtiläisii luntterlukui – hauska kirjayllätys”, Terttu Iiskola.
    • Karkkilan Seutu 15.10.1981 n:o 81 ”Vihdin seudun perinnettä”, Hannu Niklander
       
      Luoteis-Uusimaa 5.1.1994, ”Mokä mies oli Kaarlo Ranta?”, Kirsti Kuusela.
    • Luoteis-Uusimaa 22.11.1995, ”Kaarlo Ranta, vihtiläinen kansanperinteen kerääjä”, Kirsti Kuusela.
    • Luoteis-Uusimaa 16.7.2003, ”Kaarlo Ranta, vihtiläisen perinteen suurkerääjä”, Kirsti Kuusela.