Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Tuotanto   Teokset   Palkinnot   Tekstinäytteet   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Kaarlo Törmi

Lohja


Kaarlo Törmi
  • Kaarlo Erkki Törmi syntyi 22.6.1937 Ylivieskassa ja asuu Lohjan Virkkalassa.
  • Hän on toiminut lehtorina Kauhajoella 1961-69 ja Lohjalla 1969-2000. Viimeiset opettajavuodet Lohjan peruskoulun yhteisenä englanninkielen opettajana.
  • Intohimoisin harrastus musiikki
  • Kirjoittaminen  tullut mukaan myöhemmin
  • Laulaa itse ja  toimii mm. Tietolan kuoron johtajana
  • Tuotanto

    Santerin keikka osallistui ensin Weilin & Göösin jännitysromaanikilpailuun, mutta ei tullut palkituksi,  koska siitä puuttui jännitysromaanin rakenne. Myöhemmin sen kustansi WSOY ja luokitti sen nuortenromaaniksi. Kaarlo Törmi itse toivoo että myös isät ja äidit  lukisivat sitä kuten hänen seuraavaakin romaaniaan Faijan kanssa yksin.

    Santerin keikan päähenkilö on  tarkkisluokkalainen  Santeri Långström, jolla on paljon mielenkiintoisempaa tekemistä kuin koulu. Haaveet jostakin muusta syntyvät vaikkapa elokuvista, samoin Santerin entinen opettaja Johnny saa lähes sankarin osan pojan mielessä. Sellaisia opettajia ei enää ole, eikä kouluakaan kannata paljon käydä. Haaveet ja todellisuus kohtaavat, kun Santeri joutuu pankkirosvojen panttivangiksi, hän jopa epäilee jälkeenpäin, oliko se kuvitelmaa. 

    Faijan kanssa yksin (1994) kertoo parikymppisestä Hansusta ja isästä, jotka elävät kahdestaan. "Mä lähen ny", ilmoitti äiti puhelimessa ja sillä selvä. Hansun tyttöystävä Saara oli lähtenyt jo aikaisemmin, miehillä oli yhteiset, sekavat tunteet. Hansu on ylioppilas vailla työtä, mutta hän soittaa alttoviulua orkesterissa ja käy Helsingissä tunneilla kerran viikossa. Isällä on metalliverstas. Tapahtumat verstaalla saavat Hansun kasvamaan vastuulliseksi, ja hän ottaa ohjat omiin käsiinsä.

    Sivellin, sielu ja maisema (2011) sijoittuu 1800-luvun lopulle. Suomen kultakauden taiteilijoihin kuuluvat Louis Sparre ja Emil Wikström tekevät retken Venäjän Karjalaan. Yli tuhannen kilometrin jalkamatka kulkee Kuhmosta Paanajärvelle. Oppaana heillä on kuhmolainen torppari Renne Haverinen, joka nouseekin kirjan päähenkilöksi mietteineen.

     

     

     

    Teokset

    Romaanit

    • Santerin keikka, 1990
    • Faijan kanssa yksin, 1994
    • Sivellin, sielu ja maisema : romaani suomen taiteen kultakaudelta, 2011

    Radiokuunnelmat

    • Maa nousee 1989
    • Vene nimeltä Ida, 1990

    Nuorten näytelmät

    • Punavalkku. Musiikki Jari Sikander, 1992
    • Pakolaisoratorio. Musiikki Jari Sikander, 1994
    • Aikajana. Nuoren teatterin tilaama näytelmä, 2001

    Sanoituksia

    • Kuvia Virkkalasta. Sävellys ja sovitus Jari Sikander, sanat Kaarlo Törmi. Säestys Länsi-Uudenmaan Musiikkiopiston soittajat. Sis. laulut Aamu, Tehdas jätti meidät, Pähkinäniemen Prinsessa, Arvid, Kohti uutta päivää. CD-levy, 2000.

    Palkinnot

    • Lohjan taidepalkinto 1994
    • Director cantus -arvonimi 1994

    Tekstinäytteet

    "Joopa joo, mä haluun vain sanoo, etten mä vihaa hameväkee, en. Vois aatella, että sen röykytyksen jälkeen mitä mä Saaran taholta sain kokee, musta ois äkkiä tullu naistenvihaaja. Mähän möyrin maan tomussa sen lupään takia, mä kolusin helvetin alimmat syöverit niinku joku Dante. Vaan ei tullu meikästä naistenvihaajaa. Vois melkeen aatella että päinvastoin: mun sielussa alko hahmottua mun unelmieni naisen kuva. En mä mitään ulkonäköö havittele, en mitään marilynejä tai herkkureisiä niinku joku yläasteen murkkujätkä, vaan mä ajan takaa sielua. Soul, you see. Sitkeästi niinku susi pakenevaa saalista. Sopii nauraa, jukra, jos siltä tuntuu. Sen verran rehellinen mä oon ja rohkeekin, että uskallan sanoo: sielua. Ei kai mulla mitään tyydyttävää ulkonäköö vastaan oo, semmosta jossa silmä lepää niiku vanhat ukot sanoo. Ja toisekseen. turha mun on sielua mistään jätesäkistä ees yrittää kaivaa, missä sielu on katkeroitunu ja hapannu. Mä haen ihan ordinary naista, jonka sielu on säilyny puhtaana. Sielu on pintaa syvemmällä. Mä haluun kohdata sen. Ja kohtaan. Sillä siunaaman hetkellä mä huokaan helpotuksesta. Mä nostan katseen ja näen rakkauden häivähdyksen. Tummissa silmissä. Sitten mä vaan ylläpidän liekkiä ja voin lopulta aatella muutaki.

    Mun piti vaan sanoo, ettei mua Saara murskannu, pikkulikka. Mä itteki luulin, vaan mitä tyhjää. Mä nousin tuhkasta niinku se lintu, se Fenix"

    (Faijan kanssa yksin, 1994, s. 11)